top of page
  • Annika M

Uupumisen riskitekijöinä suorittava elämäntapa ja haitallinen perfektionismi + 7 v. toipumisesestani

Päivitetty: 2. lokak. 2022

Kroonistuneesta ylirasitustilasta toipumiseni vei seitsemän vuotta - tärkein asia mitä oivalsin - minä en ole rikki. Kehoni ei ole rikki. Keholla on aivan uskomaton kyky venyä ja korjautua!


Reilu vuosi sitten aloin tuntea, etten olisi enää riskissä uupua uudelleen. Viime joulukuussa tunsin, että mieleni hermostoni on toipunut täysin vuoden 2014–2015 uupumisesta. Tänä kesänä tiesin, että myös kehoni on toipunut. Olen toipunut täysin.


Tässä postauksessa tulen käsittelemään tutkitun tiedon näkökulmasta ajankohtaista tietoa suorittamisen ja perfektion näkökökulmista uupumisen tekijöinä sekä kertomaan oman vakavan ylirastilan toipumisen tekijöistä.

Saat lukea hieman tietoa, johon ehkä löydät samaistumispintaa, ja minun tarinaa uupuneena, joka ehkä auttaa Sinua vaalimaan toivoa ja uskomaan, että Sinunkaan kehosi ei ole rikki. Pystyn myös auttamaan Sinua uupumisesta toipumisessa. Haluan kertoa Sinulle jotain, mitä uskon Sinun tarvitsevan kuulla. Kehosi toimii. Ja kehosi toipuu. Kun keholle annetaan riittävästi tarpeen mukaista huomiota ja aikaa.

Kuva on miniretriitiltä (rantasauna ja luontojooga - ilta) lapsuuden maisemistani Ahokylän Ahvenjärjeltä. Luontojoogan lopurentoutushetken jälkeen napattu. Sain ihanaa palautetta naisilta tästä,ja tästä miniretiitistä onkin tullut jatkuva palvelu Ahokylän ja Pyhännän alueen naisille. Ensimmäisellä kerralla aiheena oli salliminen, hyväksyntä, luonnollisuus ja keskityttiin lapojen alueen lempeään liikkeeseen. Toisella kerralla oli täysikuu ja sen mukainen voimaannuttava teema. Tehtiin intuitiivinen voimaannuttava kirjoitusharjoitus, käveltiin avojaloin suolla herättämässä aisteja, saunottiini voimaannuttavassa villiyrttisaunassa ja syötiin runsas villiyrttiteemainen illallinen. Kolmannella kerralla lempeä liike keskittyy lonkkien alueeseen ja annamme suon kskettaa sisäistä kauneuttamme!- kysy lisää, jos haluat mukaan, pari paikkaa on vielä jäljellä (su 30.10.22 klo 15-18)


SUORITTAVA ELÄMÄNTAPA JA HAITALLINEN PERFEKTIONISMI UUPUMISEN RISKITEKIJÖINÄ

Suorittava elämäntapa - mistä se tulee ja mitä voi tehdä?

Itsen liika puskeminen voi johtua traumasta. Se voi viedä toimintatapoihin, jotka kääntyvät itseä vastaan. Kiire ehkä tuntuu, jatkuvana ja mitä luultavammin stressin oireet sekä tuntuvat että näkyvät kehossa. Erotatko niitä? Tunnistaminen voi olla haasteellista, jos tilaan on niin tottunut, että avun tarvetta ei tiedosta. Vaikka keho huutaisi viestejään ja tarpeitaan. Jos hiljaisuutta yrittää järjestää itselleen, voi sen sietäminen olla vaikeaa. Jos on jotain työntänyt pois, hiljaisuuden hetkellä ne todennäköisesti nousevat pintaan, kun niille tulee tilaa ja aikaa, mahdollisuus, ja se voi olla epämukavaa. Jopa sietämätöntä. Samaan aikaan voi tuntua väsyneeltä ja virittyneeltä. Keho saa jatkuvasta tekemisestä voimakkaita stressihormonireaktioita, joihin jää koukkuun.

Alituinen suorittaminen toimii haitallisena itsesäätelykeinona. Voi tuntua pärjäävältä ja aikaansaavalta, mutta kaiken sen tekemisen takana kyteekin aikapommi. Asian työstäminen turvallisesti ja fiksujen & kantavien, hyvää pitkällä tähtäimellä tuovien, itsesäätelykeinojen (toimintatapojen ja ajatusmallien) uudelleen opettelu on mahdollista ja tärkeää, ettei pala loppuun. Siten päästään kohti merkityksellisempää ja onnellisempaa elämää.



Perfektionismi - milloin se on hyvä asia ja vahvuutesi, milloin taas yksi uuvuttava lisätekijä kokonaisuudessasi

Perfektionismi pysyy hyvälaatuisena, kun osaa edistää omaa hyvinvointiaan ja pystyy tavoittelemaan itselle tärkeitä asioita ja elämän asioita rennolla otteella. Silloin se voi olla yksi supervoimasi – saada sinut suuntaamaan energiasi olennaisiin asioihin. Joustavuutta voi opetella, ja sitä on ihan ok nopeuttaa! On ehdottomasti mahdollista oppia hölläämään, ottamaan rennommin ja suhtautua itseen lempeämmin – vaikka se tuntuisi ajatuksena juuri nyt mahdottomaltakin. Jos taas voimasi kohdistuvat murehtimiseen, itsesyytöksiin ja lopputuloksen kannalta vähemmän merkityksellisiin asioihin, ollaan haitallisen perfektionismin äärellä. Musta-valko ajattelu tai toiminta, joustamattomuus, ylikriittisyys – ne uuvuttavat. Ehkei enää mikään ei riitä tai kelpaa. Tyydytystä ei saa eikä sitä oikein voi tulla. Vaatimukset ovat liikaa ja liian korkealla. Mahdottomia.

Miten Sinä teet rentoutumisesta rentouttavan ja kehollisen kokemuksen? Minä rakastan mm. saunomista! Tunturituvassa on sauna, ja saatan retkien jälkeen käydä päivälläkin saunassa tai pyjamapäivänä, tai ihan vaan jos tuntuu siltä. Olen onnekas ja pääsen asiakkaiden kanssa ihaniin saunoihin aika usein! Lämmin kylpy olisi ihana - ensi kesäksi haaveilen Tunturituvan pihaan, metsän laitaan, tassuammeesta. Jossa voisi looikoilla yöttömän yön auringon alla kukkaiskylvyssä. Suopursun tuoksussa. Arjessa etelässä nautin lämpimistä suihkuhetkistä, jos kaipaan rentoutumista ennen unta, ja tunnen olevani ylivireä tai kun tulen syysrekiltäni. (Kuva on Ahokylän miniretriitti vol kakkoselta.)





Lumoavaa rukaa Rukalta, Kuusamosta - näetkö miten maa hehkuu? Seuraavan ruskan ajalle (2023) on muuten tällähetkellä vain yksi hyvinvointivointiloma, koska meinaan viettää itse aikaa Sallan kairassa (erämailla) ja riittävästi tällähekertaa. Ei mulle riitä yksi viikko, sen opin. Niin, ja siltä lomalta yksi paikka on jojo varattu. Laita viestiä, jos haluat linkin loman tietoihin.

NÄIN TOIVUIN 7 VUOTTA UUPUMISESTANI

Minulla oli kroonistunut stressitila ja vaivihkaa vakavaksi & kroonistuneeksi päässyt ylirasitustila. Ja monta muuta diagnoosia. Koska olen muuta, kuin diagnoosini, kerron Sinulle nyt matkastani.


Siitä, miten perketionistista ylisuorittajasta tuli levollinen elämästä nautiskelija. Kyllä - näin on päässyt käymään. Ja tiedätkö mitä, se, ku olin sen stressin keskellä, se en ollut todellinen minä. Ja siihen vaikutti niin moni asia.

Ehkä olet uupunut, ja olet missä vaiheessa matkaasi vain, haluan tarjota Sinulle nyt hieman erilaista näkökulmaa ja kokemusta uupumisesta toipumisessa.


Ole hyvä, ja lähde matkalle kanssani, lukemaan, mitä sieluni syöväreistä tänä syksyisenä kauniina ja aurinkoisena aamuna tuli ulos. Jaettavaksi Sinulle, Minulle, maailmalle. Yhtäkkiä vaan. Heittäydyin hetkeen ja laition näppiksen sauhuamaan.

Toivon, että nautit matkastani.




Nummelan kodin lähellä, lempipaikassa, Kokkokalliolla, illan luontojoogaohjauksien jälkeen. Lämpimästi tervetuloa luntojoogaamaan kanssani Nummelan kauneimpiin maisemiin tai Nummelan Pilates centerille sekä Sallatunturiin tunturi- ja erämaajoogaan. Minut voimyös tilata mukan mökille tai retkille. Tällähetkellä ohjaan opiskelijahintaan, haluan jakaa hyvää ympärilleni ja tarjota mahdollisuuden monelle, vaikka olen liikunta-alalla spesifi moniosaaja ja ollut jo vuodesta 2014.



No, millä minä toivuin? Aloitetaan:


En kiirehtimällä määränpäähäni, en yrittämällä estää elämän tapahtumia, en tarpeettomalla suorittamisella, en turhalla kontrollilla, en liialla intoilulla.

En kehon tarpeita laiminlyömällä. En väsymyksen piittaamattomuudella. En liian vähäisellä syömisellä tai turhalla rajoittamisella. En liialla tai liian kovalla liikunnalla.

En tunteiden poissysäämisen uuvuttavilla yrityksillä. En sillä, mitä mun ”pitäisi”. En sillä, että hukkasin sisäisen ääneni, valoni ja kauneuteni. En sillä, että yritin liikaa ja liian pian ja liikaa kaikkea.


Vaan sillä, että olen sallinut. Ajan, muutoksen, elämän, tarpeellisen ja oleellisen. Olen riisunut itseni. Päästänyt pois. Peloista, epävarmuudesta, arvostelusta, riittämättömyydestä. Turhan ja tarpeettoman.

Olen sallinut. Avun ja tuen. Tunteet, ajatukset, matkasta nauttimisen, elämään heittäytymisen, hetkistä lumoutumisen. Vapauden. Rakkauden itseäni kohtaan (itkettää tämä!). Kauneuden huomaamisen. Luopumisen ihmisistä, jotka eivät ole oikeita minulle. Rajat. Minulle. Suuntia sääntöjen sijaan. Hölläämisen kontrollin sijaan. Hyvän tuntemisen stressihormonien sijaan. Levollisuuden. Hiljaisuuden. Rentouden. Heittäytymisen. Lähestyä ihmisiä, tai jotain minua koskettavaa. Avautua ihmisille, jotka tuntuvat oikeilta minulle juuri nyt. Avautua luonnolle, rakkaudelle, ihanille asioille. Itseni kasvamisen. Hyvän minulle.


Olen ymmärtänyt, ettei kehoni ole rikki. Etten minä ole rikki. Että kehoni korjautuu kyllä, kun sitä huomioi, ja sallii aikaa. Että minä olen kaiken hyvän ja rakkauden arvoinen. Jo sillä, että olen syntynyt tähän maailmaan. Eikä mun tartte olla mitään kun oma itteni. Oon just hyvä ja riitävä, ja aivan uniikki, tällaisena omana ihanana valoisana ittenäni.

Olen avannut itseni. Vapaudelle, tunteiden ja ajatusten sallimiselle, nautinnolle, rakkaudelle, kauneudelle, kaikelle ihanalle. Minulle itselleni, ympärilleni, läheiselleni, luonnolle, elämälle ja elämän kokemiselle.





Tämä kuva kuvastaa työtäni. Sitä, mikä on minulle merkityksellistä, missä olen parhaimmillani, ja mitä minulla on annettavaa ympärilleni. Vaikka suurin osa yksilöasiakkaistani on uupuneita työikäisiä naisia, valmennukseeni ja ohjaukseeni saa tulla juuri se, joka sitä tuntee tarvitsevansa. Ja hei, olet lämpimästi tervetullut juuri sellaisena, kuin tällähetkellä olet. Lupaan auttaa Sinua ja huomioida kehosi. Tulet kohdatuksi. Tule lumoutumaan!




OMANNÄKÖINEN MERKITYKSELLINEN TYÖ - JOKA ON MINUA, JOKA SOPII MINULLE, JOKA EI UUVUTA, JOKA ON TÄRKEÄÄ.

Ja sitten, olen löytänyt tasan sen oma polkuni myös työssäni. Piti käydä sivupoluilla, löytämässä taas omalle polulle. Piti kävellä päin kallionseinämää. Kavuta hitaasti ylös rotkosta. Tipahtaa alaspäin. Kavuta uudelleen. (Ja sama x 1000). Kunnes sain nousta tunturin laelle. Tuntea valon sisälläni. Rauhan mielessäni. Paikan, ja paikat, johon kuulun. Sydämeltä, sielulta, mieleltä. Roihun sydämessäni. Levittää kädet, tervehtiä aurinkoa ja antaa tukan hulmuta. Villinä ja vapaana, kuten minäkin. (Ja Ronda, mun, tai oikeammin nykyään isän, koska mä möin sen pois vuosi sitten kun lähdin elostelemaan ja elämään unelmieni elämää Kreetalle ja päädyin Sallaan.)

Olen antanut mun tuntea, ja sallinut järvituulen puhaltaa vanhan ja sen, mitä en tarvitse, pois. Hypätä veteen. Sukeltaa alasti pitkään, syntyä uudelleen. Nousta kirkkaana, kiittäen, tuntien auringon minussa.
Olen sieluni polulla. Olen löytänyt sinne, minne minä kuulun. Etsimättä. Tekemällä minulle hyvää ja hyvin.


Olen löytänyt takaisin siihen, mistä lähdin vuonna 2014 – halusin auttaa ihmisiä voimaan hyvin sisäisesti, pintaa syvemmältä. Siellä, missä on hyvä olla. Olin kampaaja – autoin kukoistamaan ulkoisesti. Nyt saan auttaa ihmisiä kukoistamaan sisäisesti, ja minulle se on tärkeämpää ja merkityksellisempää. Kun tulin liikunta- ja hyvinvointialalle, valmensin ihmisiä pääsääntöisesti siellä missä he haluavat. Usein se oli luonnossa, jonne minäkin tunsin vetoa. Tähän olen löytänyt edellisten reilu kolmen vuoden aikana sen, että mitä minä haluan ja mikä sopii minulle. Sen vuoksi, minua ei juurikaan enää tapaa valmentamasta salilla (pl. asiakkaat, joiden kanssa olen jo tutustunut, ja joiden kanssa on keskusteltu todellisesta tarpeesta ja juurisyistä, mahdollisuuksista, siitä mistä asiakas pitää jne…) vaan minut löytää useimmiten keskustelemasta asiakkaan kanssa metsässä teekupposen äärellä kauniista maisemasta tai puhumasta asiakkaan kanssa valmennuspuhelua minulle mielekkäässä ympäristössä tai ohjaamassa luontojoogaa lumoavimmissa ja ihanimmissa, minulle tärkeissä paikoissa.

Ja nyt, kun olen päässyt tutustumaan tämän hetken Annikaan (josta muuten tykkään), näen selkeästi ne omat vahvuuteni. Tiedän, että olen hyvä siinä mitä teen ja miten sen teen. Näen sen, mikä minulle on annettu lahjaksi. Mitä olen kasvattanut ja vaalinut, ehkä koko elämäni? Aina en ole tiedostanut sitä.