STRESSI - krooninen, pitkittynyt stressi vei terveyden ja toi rauhan & onnellisuuden


4x burnout, ylikunto, suoliston- ja ruoansulatuskanavan ongelmat (IBS, krooninen mahatulehdus), raudanpuute, hormoniongelmat… Tässä lääkärin toteamia diagnooseja mitä stressi on mulle tuonut. Elämässä on ollu 20 muuttoa, häiriytynyttä syömiskäyttäytymistä, vääränlaista kontrollointia itseen ja omaan elämään, paniikkikohtauksia, ahdistuneisuutta, yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta, kiusatuksi tulemista, vääristynyt kehon kuva, oman arvon ja vapauden menettäminen myrkyllisessä parisuhteessa nuorena, suorittamista, täydellisyyttä, kontrollia, yliyrittämistä, unettomuutta, +30kg painonnousu, totaalinen itsetunnon puute sekä sen romahdus, kun sitä oli alkanut ministi tulemaan, avioero, veljen itsemurha… Ei ihme et stressi tuli kaveriksi mun elämään. Varmaan lopuksi elämää. Nykyään tosin mä hallitsen sitä eikä se mua.

Yhteistyössä tässä postauksessa on Puhti (klikkaamalla nimeä pääset sivuille), josta laboratoriokokeet saatu. Lopussa ale-koodi Puhti -palveluihin.


NÄMÄ KAIKKI ON MAHTUNUT MUN ELÄMÄN 15 VUOTEEN ja paljon muuta. Ei ihme, että kroppa teki stopin tälle kaikella 2016 tammikuussa.

Ei epäilystäkään, että mistä se johtuu.

Stressi on kavala hiipivä elämänkumppani, ja voi aiheuttaa paljon tuhoa, jos sitä ei osaa ajoissa hallita, tai opi hallitsemaan sitten kun se saa vallan.





Tarkastellaan vähän tarkemmin aikajanaa tapahtumista.


< 2000: ALLE 15V. ANNIKA OLI REIPAS TYTTÖ, EKA BURNOUT 14-VUOTIAANA

Olin tunnollinen ja kiltti tyttö. Pienestä asti se, joka huolehti muista ja halusi auttaa (ja miellyttää). Hoidin muita, tein mitä haluttiin ja vähän enemmän. Jo päiväkodissa mua syrjittiin, sama jatkui ala-asteella, mun veli ja mä oltiin toistemme tukena, välillä oli pitkiä aikoja, ettei ollut ketään muuta, ei kavereita. Aloin 10v tehdä ruokaa perheelle, koska halusin. Meillä oli marjatila, jonka töihin tuli osallistua. 14-v. koin saavani elämäni tilaisuuden, kun mut soitettiin tallille töihin, se oli mun unelma. 50 markkaa päivässä kuulosti lottovoitolta. Ostin hevosen heti, kun palkka riitti, pappa maksoi puolet. Tein viikonloput töitä, että sain maksettua hevosen tallipaikan. Sit arkisin, että sain sille uuden satulan. Tein huomaamatta jopa yli 30h kaikenlaista työtä talilla viikossa ja kävin koulua, nää oli jokainen eri paikkakunnalla. Tämä johti alle vuodessa siihen, että mulle tuli 1. burnout ollesani 14. Mulla ei ollu mitään rajaa siinä mitä voin tehdä ja kuinka paljon. Suorittaminen oli karannut jo silloin käsistä. Mä en osannut laittaa rajoja, enkä sanoa ei. Tästä seurasi mielen häiriöitä, rajoitin syömistä, oksensin, ja olin jopa hieman itsetuhoinen, mulla ei ollut keinoja käsitellä tapahtumaa. Äiti auttoi, mulla oli yksi ystävä joka tuki ja hänen terkkari äitinsä, onneksi.


2000-2005: 15-20V., MYRKYLLINEN SUHDE VEI MINUUDEN

Sitä seurasi sitten huono, myrkyllinen parisuhdehelvetti, jossa se vähäinenkin minuus vietiin. Mulla ei ollut rajoja enkä tiennyt mikä on normaalia. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, valehtelua, narsismia, pettämistä, todella rajoittunutta elämää ja jäätävä yksinäisyys. Tuntu et mulla ei oo ketään tai mitään, muuta kun mun tytöt, jotka synty noiden vuosien aikana. Ainoat valot mun tunnelissa. Muuttoja, koulun vaihdos. Sain yhden ystävän, jolla oli saman ikäinen lapsi, tunnetaan edelleen, tää oli iso asia mulle. Pahimpina aikoina, kun toinen lapsi oli syntynyt, ja niiden isä kävi armeijaa eikä tullut viikonloppulomille kotiin, mä löysin onneksi taas hevoset. Se oli mun voimapaikka, jota ilman en olisi selvinnyt siitä. Vanhempi tyttö sai leikkiä ikäisensä kanssa ja pienempi nukkui kärryissä. Tuli migreenikohtauksia, jotka johti sairaalaan, en osannut puhua ongelmista. Mä aloin tehdä keikkaa kampaamoon jo ennen, kun jatkoin kolmatta opiskeluvuotta, että me pärjäisimme tyttöjen kanssa. Halusin opiskella ammatin, enkä ajautua teiniäidiksi, joka ei tee mitään ja elää sossupummina. Tässäkin toki yhteiskunta yritti sotia vastaan ja hoitopaikka tytöiltä evätä, kun kunnan täti oli sitä mieltä, että äidin paikka on kotona lasten luona. Ai saatana, onneks mä osasin sen verta puoleni pitää et paikka saatiin ja mä pääsin jatkamaan koulua. Perustin ekan oman yrityksen ennen ku täytin 20v ja valmistuin. Luojan kiitos sain voimaa erota, kun hommat menivät aina vaan pahemmiksi.


2005-2010: 20-25V. TOINEN BURNOUT 25-VUOTIAANA

Tästä ajasta olen kertonut aika paljon edellisessä sarjassa, joka kertoo mun velkahelvetistä selviytymisestä ja siitä, miten 2010 loppuvuodesta tuli toinen burnout hevostallin omistajuudesta. Mä olin niin väsy, et luulin kuolevani siihen väsymykseen. Stressi raha-asioista oli silloin aika kova, ja alkoi vaikuttamaan mun elämään varmasti jo tuolloin kroonistuvana. Tästä voit lukea neliosaisen sarjan ensimmäisen osan: VELKAVANKEUDESTA SELVITYMINEN


2011-2013: 26-28v. MUUTTO HKIIN MAALTA, 3. BURNOUT, VELJEN ITSEMURHA, AVIOERO JA ONNELLISUUS TAVOITE.

Muutto Helsinkiin veljen ja parin ystävän lähelle oli eka uudenlaisen elämän iso teko, perhekeskeisyys oli tavoite ja tein tän, koska halusin olla äiti tytöille, kun se vielä oli mahdollista. Tytöt oli alle 10v ja ajattelin, et nyt jos koskaan mun on mahdollista tehdä asiat uudella tavalla. Ekat merkit kilpirauhasen vajaatoiminasta labroissa, tukka lähti päästä, rinnassa tykytti, suvussa on tätä myös mun äidillä… Seurataan - oli vastaus lääkäriltä. Viimeinkin asuinpaikka, jossa meillä oli oma tiivis pieni yhteisö. Mä palasin töihin, oli aivan upeaa saada rahaa. Unohtui, etten aikonut tehdä pitkää päivää, perustelin sen sillä, et nyt mä saan rahaa siitä ja me tarvitaan sitä koska on velkoja. Sain pari neljän tonnin tiliä, se fiilis oli uskomaton sen vuosien kituuttamisen jälkeen. Muutaman kuukauden jälkeen tää jo loppu. Raha ei tuonutkaan onnea. Burnout taas, lievempänä tällä kertaa, koska osasin regoida. Mun rakas veli teki itsemurhan. Toisaalta sen seurauksena moni meistä hänen läheisistä alkoi miettiä omaa elämää, sen suuntaa ja tarkoitusta tarkemmin. Mulla alkoi elämä, jossa halusin tulla onnelliseksi ja panostaa siihen, että mun elämä on elämisen arvioista ja mä ainakin teen sitä mistä nautin. Aloin kuntoilla enemmän ja luulin aloittavani terveellisen elämäntaparemontin ruokavaliolla, jonka nyt tiedän oleen ihan liian tiukka, mä olin valmiiksi jo aika pieni ja hoikka. Pikkuisen löysää mahassa. No, niin meni silloin ja halusin painaa 7kg vähemmän. Aloin tehdä asioita mitä olin halunnut pitkään ja sit tuli ero koska ajateltiin, ettei enää olla onnellisia yhdessä. Löysin mun elämän intohimon ja rakkauden ja tuntu et elämä alkaa viimeinkin antamaan. Muutin maalle uuden rakkauden kanssa ja aloin käydä salilla, päätin, että haluan kiristää vielä pari kiloa itsestäni ja dieettasin edelleen. Tuntu hyvältä vaikuttaa omaan elämään tällä kertaa terveys ja onnellisuus tavoitteena. Eikä työ. Ymmärrän nyt, että vaihdoin työn suorittamisen liikuntaan ja ruoan rajoittamiseen. Veljen kuoleman tuomaa surua pakenin liikuntaan. Suorittaminen oli vuoteen 2015 saakka mulle keino hallita elämää, se mitä suoritin, vaihtoi välillä muotoaan.





2014-2016: 29-30V. YLIKUNTO, 4. BURNOUT, TERVELLISYYDEN SUORITTAMISTA

Aloin kokemaan ensimmäisiä ylikunnon oireita. Sain potkut töistä taloudellisista ja hallinnollista syistä, mulle ei hankittu toimivaa työtuolia ja kiertäjäkalvosin tulehtui, tulin kalliiksi. Lisäks oli kaikkea muutakin, taas valheita ja syrjintää. Vittu mitä paskaa. Mä mietin miten mun elämään voi osua aina tätä samaa. Ihmisiä, jotka kohtelevat mua väärin, ilman oikeudenmukaisuutta. Annoin niiden taas puhua, en puolustautunut, enhän mä osannut, kuten en ikinä. Olin vaan oppinut selviämään, itse. Sysäämäät asiat syrjään ja jatkamaan. Tästäkin harhapolusta jäi silti käteen eka uus ystävä, jolla oli myös lapsia ja terveellinen elämäntapa. Jokaisesta paskasta, mitä elämä tuo eteen, seuraa aina jotain hyvää, tän mä tajusin veljen kuoleman jälkeen. Näen nyt koko mun elämänkaaren ajalta ne hyvät asiat ja opit mitä elämä on tuonut. Siks mä olen mä. No, koska asunto oli työnantajan, uus muutto, uudelleen koulutus ja uus elämä taas.. Halusin opiskella uuden ammatin, jolla voin vaikuttaa ihmisten elämään kokonaisvaltaisemmin, mitä kampaaja pystyin. Ja ikävä kyllä halusin hulluna laihtua sen 1,4 kg mitä mulla oli jäljellä mun tavoitteseen, siis ihan pakkomielteisesti. Joten taas erilainen dieetti ja uus saliohjelma, lisää ylikunto oireita. Opiskelu johti siihen, että tuli taas kiire. Tai ei se vaan mun halu oppia mahdollisimman paljon. Kolmen paikkakunnan välillä työharjoittelut ja oma työ & asuminen, opiskelut vielä neljännellä paikkakunnalla. Halusin käyttää sen vuoden kouluajan todella hyvin ja saada erilaista kokoemusta, jotta olisin mahdollisimman hyvä tulvassa ammatissani. Toisessa paikassa tuli ongelmia, vaihto toisaalle, joka olikin todella mun onnenpotku, koska sieltä löytyi Nummela. Sit halusin vielä hankkia pt-kokemusta lisää koska tiesin et musta tulee yksilövalmentaja. Perustettiin osakeyhtiö isän kanssa ja otin 12 asiakasta, joita valmensin viikoittain, joka ikistä. Nää tuli toki sen kaiken päälle, mistä äsken kerroin. Lisäks harrastin itse sekä salilla, että corossfittiä, ulkotreenejä, paljon kaikkea ja kovaa. Aika ei meinannut riittää kaikkeen. Otin sen yöunesta. Vuorokauteen tavallaan tuli lisää tunteja. Ihmettelin, ku edelleen tuntuu et on ylikunto-oireita, vaikka mua autettiin vähän koululta ja oma tieto lisäänty, sain opiskelusta apua, luulin et tekisin asiat fikusti. Paino alkoi nousta, lisäsin vähän ruokaa mutta liikuin aivan järjettömiä määriä, siis omat treenit vei jotain 10h viikossa ja siihen vielä koulun liikunta ja asiakkaiden kanssa liikunta päälle. Tuli kova väsymys. Sydän alkoi hakata, tuli rytmihäiriöitä, jotka näkyi filmissäkin, mut mä vaan luulin et mulla on huono kunto. Liikuin taas enemmän. Luovuin omasta rakkaasta CrossFit harrastuksesta, luulin et mun pitää olla hyvä pt ja saada oppia salilta. No niin mä taas suoritin. Halusin olla paras, ja saada maksimaalisen hyödyn, ANNIKA 200% HYVÄ. Nauroin ihmisille, jotka ehdottivat mulle joogaa. Paino nousi 4kk aikana 16kg. Vaikka tein mitä. Lääkäreitä, diagnoosi kilpirauhasen vajaatoiminnasta, ohjaus sisätautipolille jossa se kumottiin, sittenkin… Yritin yksityisen kautta, sain ehdotuksen kokeilla nutrilet kuuria ja olin jo niin vanha et mun ikäisellä naisella voi aineenvaihdunta hidastua. Olin alle 30… Sanoin et liikun hulluna, en mä voi elää nutrileteillä, et mä kuolisin. Oli vastaus et syö vähemmän silti. Tietämättä mitään tai perehtymättä mun tilanteeseen. Aloin panostaa reissaamiseen, joskin sielläkin meinasin eka kuntoilla ja vetää dieettiä. Mut luojan kiitos opin siellä hölläämään edes. Opin nauttimaan vapaudesta.Treenin ja ruokailun kanssa sain apua, tilanteen normalisointia ja pohjan rakennusta. Sit ajateltiin koutsin kanssa, että nyt on hyvä aika palauttaa normi paino. Dieetti ja valmennusjakso. Kunes 2016 tuli stoppi. Kehon puolesta. Se ei enään suostunut dieettin, mä aloin välittömästi jo muutaman päivän jälkeen saada jäätäviä vatsakohtauksia. Lääkäreitä, mutta ei vikaa. Oireita, verta suusta ja ruoansulatuskanavasta. Ei vikaa. Paniikkikohtauksia vessan lattialla. Unettomuutta. Heräsin neljältä aamulla, enkä enää saanu nukuttua. Ei me tiedetä. Ei sussa oo vikaa. Ylikunto oireita saattaa olla jotkut. Ei mitään muuta. Mun tekee pahaa kun ajattelen sitä. Mulla oli aivan kamalia vatsaoireita, mä vaivuin kaksin kerroin ja tuntu ku maha olis tulessa, useita kertoja en päässy kotoa mihinkään ja stressasin siitäkin vaan enemmän ja enemmän. Mun maha tähystettiin, mä menin panikkiin ku letkua aletttiin tukkia kurkkuun vedin sen ite pois ku ne ei kuunnellu mua, alko vaan tukkia sitä kurkkuun, pelkäsin enkä meinannu saada sanaa suusta, sit tajusin vaatia rauhoitusta, mutta sinne ei nähny tähystyksessä koska mä yökin ihan koko sen ajan ja itkin ku hullu, vaikka olin rauhoitettu. Se oli järkyttävää, se tunne sai mut takas jotenkin siihen fiilikseen mitä mä olin kokenut aiemmin parisuhteessa nuorena. Kamalla. Mä olin avuton, makasin vaan silmät auki itkien enkä pysytynyt puhumaan ja puolustautumaan. Keski-iän kypsemmällä oleva naishenkilö, joka oli ruumiin rakenteeltaan pyöreä, sanoi mulle että mun kannattas laihduttaa, kun mulla on noin pahoja oireita, että toi sun rasvakertymä on varmasti syy sun oireisiin kun ei siellä muuta näy. Siellä ei näkynyt siis mitään siks koska mä oksensin koko ajan ja se näkyvyys olis huono. Se sai ne sanomaan ettei siellä oo mitään. Mä koin muutenkin ihan kauheita ulkonäköpaineita siitä et alle 30 vuotiaana mun aina hoikka keho oli yhtäkkiä 16kg isompi, täynnä raskausarpia, turvonnut, nesteinen yms. Mun itsetunto meni tän seurauksena vielä alemmas.




2016: 31V. -> PYSÄHTYMINEN JA HAVAHTUMINEN, TIEDOSTAMINEN JA RAUHA, UUDET ARVOT, ISOIMPANA TERVEYS JA SEN MUKAINEN ELÄMÄ


Tajusin, että mun pitää tehdä itse jotain, syvempää, koska mistään ei oo apua, mitä mä yritän, ja apua mä en tule saamaan juolkisilta lääkäreiltä. Muutos tulee musta.

Olin tutustunut Nummelassa töiden kautta ihmisiin, joista aloin välittömästä pitämään. Mulle puhuttiin, oltiin ystävällisiä, herranjestas, löyty muita nuoria äitejä, inhimillisyyttä, ystäviä, välittämistä, juttelua! Löysin sitä kautta ystävän suosittelemana todella hyvän urheilulääkärin, joka kuunteli mua. Mä jännitin ku hullu ekaa tapaamista, johon olin kaivanut mun labratiedot ja oireet mukaan kolmen vuoden ajalta. Siitä asti kun ekat kilpparin häiriöt todettiin. Se lääkäri pisti eka koko pinkan pois ja puhu mun kans yli tunnin. KOKONAISVALTAISESTI. Sit katotiin labrat joita toin mukana. Sain diagnoosin kilpirauhasen vajaatoiminnasta, lääkityksen siihen ja ohjeen mennä varulta poistamaan kierukka, joskus neikin voi auteuttaa ongelmia. Puhuttiin, että stressi varmasti syynä tähän, sen vaikutus voi olla iso, onhan mulle tapahtunut kaikkea. Päätin, et me muutetaan Nummelaan. Ihan itseäni ajattelin, mä en olis selvinnyt muuten. Se on ihan paskaa et me on muutettu niin monesti. Mut ku mietti sitä, mikä alkoi Hki muutosta, jokainen muutto siitä alkaen on ollu tarkoitus tehdä oikeasti parempi elämä perheelle ja itselle. Ilman tätä muuttoa mä en olis selvinnyt myöskään. Mun piti saada rauhoittaa elämä ja ystäviä ympärille, paikka, johon mä kuulun. Ja rauhoitaa elämä. Täällä se oli mahdollista, mulla oli suurin osa työstä jo täällä ja muutamia ystäviä valmiina. Ilman tätä mä en olis voinut olla äiti mun lapsille, sillä ilman muutoa Nummelaan mua ei varmasti olis. Mä olisin kuollut töihin ja stressiin. Pian muuton jälkeen luin kirjeestä, että mulla löyty koepaloista tulehdus mahasta. Se oli helpotus, mun oireisiin on syy. Lääkäri, jonka olin löytänyt, auttoi mua tässäkin asiassa. Mun pappalla on ollu, ja isopappa on kuollut vatsahaavaan, mun isällä on huono vatsa myös ja keho reagoi stressiin vatsan ja imeytymis häiriöiden kautta. Epäilys on ollu monesti, että mulla on myös, mut oon ajatellu lääkärin kanssa, et nyt hoidetaan kokonaisvaltaisesti mua eikä vaan oireita. Enkä tosiaan anna tunkea yhtään letkua muhun mihinkään enään jos ei syöpää epäillä tyyliin. Teen ihan mitä vaan muuta mitä tarviin. Mun lääkäri sanoi suoraan, että stressi on tähänkin syynä varmasti. On suhtautunut koko ajan tosi kokonaisvaltaisesti muhun. Mun keho vaan reagoi, sille ei voi mitään ja se on kyllä aivan ymmärrettävää kun miettii tätä kaikkea. Muutettiin taas, nyt halvempaan asuntoon, että voisin vähentää töitä, ja pääsisin toipumaan. 2muuttoa kolmen kuukauden sisään johti kehossa taas painonnousuun. 4kk ja uudet 16kg. Stressi teki sen uudelleen. Aloin joogata vähän ja löysin rauhaa siitä, muuta en pystynyt tehdä. En pysynyt kävellä edes naapuriin ilman, et meinas tulla oksennus ja loppua happi matkalla. Sit löyty vielä raudanpuute, sitäkin alettiin hoitamaan.Löysin sattumien kautta luennon suolistosta ja kehon ongelmista, johon menin. Tää oli taas yks onnenpotku. Siinä mä tutustuin lisää tähän ihmiseen. Samalla kun kuuntelin hänen tarinan, sen mitä hän oli kokenut, oli tosi samaa kun mä. Hän alkoi auttamaan mua ja rauhoitettiin suolistoa. Samaan aikaan mun perheessä tuli ongelmia yhdelle lapsista. Ja sit vielä lisämunuaisissa huomattiin häikkä, kortisolin eritys oli aivan minimaalista. Hoito-ohjeet siihen. No, alkoi löytyä asioita, mitä voitiin alkaa hoitamaan, mun omien tekojen lisäksi. Mutta olo ei lähtenyt kohentumaan. Perheen ongelmat tuli niin pahoiksi, et se alkoi vaikuttaa mun työhön. Lopetin työt muutamaksi kuukaudeksi. Siitä taas aiheutui se, et oli muutettava pienempään asuntoon, että rahat riittää. Mä olin siinä velkajärjestelyssä myös. Kotona tilanne meni niin pahaksi, että en meinannut uskaltaa kauppaan lähteä. Joka ikinen päivä meni kuolemaa pelätessä. Mun kohdalla se oli nähty, et kuolema voi tulla. Mun kohdalla se oli totta ja se oli jo tapahtunut mun veljelle. Olin käynyt hakemassa apua juttelemalla, niillä kuitenkin tapaamiset on rajattu, eikä niitä saanut niin paljon ku olisin tarvinnu. Pyysin varmaan ekaa kertaa elämässä isosti apua sieltä ja sain. Lopputyötä tekevä ratkaisukeskeinen terpeutti voisi ottaa mut asiakkaakseen ilman korvausta koulutyönään. Tää auttoi heti ekasta kerrasta jo. Mä olin valmis tekemään mitä vaan sen eteen et voin paremmin. Mulle riitti et asia oli sellainen et uskoin hyötyväni siitä, halu muuttaa oli niin kova, koska pelkäsin et kuolen muuten, jos en muuta mun elämää. Syksyllä päätettiin, et aloitetaan kolmas lääke, kilppariin. Se muutti mun elämän kahdessa viikossa. Viesti Crossfit valmentajalle, et saanko tulla takas ja niin mä menin seuraavana aamuna. Siitä lähtien on ollu oikeastaan ylämäkeä tän stressi asian kanssa. Kun jatkoin CrossFitiä kahden vuoden tauon jälkeen, ja kaikkien mun tapahtuneen kans, mä opettelin kokonaan uuden tavan treenata. Ja se oli hyvä olo ja mieli edellä. Ei suorittamista. Kun mä menin ja aloitin, olin aika romuna. Käperryin yksin nurkaan tekeen alkulämpät ja menin aina kun mahdollista sinne kauimpaan nurkkaan. Pikkuhiljaa pääsin osaks tätä yhteisöä, löysin lisää samanhenkisiä ystäviä. Meni ehkä puoli vuotta ja koutsi totes et mukavaa että se Annika on tullut pois sieltä nurkasta. Tää on jääny mieleen. Ja se et mun koutsi oli kyllä se joka autto pitämään huolta siitä et se liikkuminen tapahtuu fiiliksen kautta. Crossfitin paluun jälkeen jouduin vähän väliä ekat 1,5v pitään huolta siitä paljon, etten lähde suorittamaan taas. Voin sanoa, että olen onnistunut.




2019: 34V: IBS + NORMAALIMPIA LABRA ARVOJA

Syksyllä sain diagnoosin IBS, kun kotona oli taas pahaa stressiä ja suolisto oireili voimakkaammin. Mä olin kuitenkin kärsinyt myös suoliston oireista jo vuosia vuosia, joten tää ei muuttanut sinällään mitään. Tuki vaan sitä, että stressinhallintaan tulis panostaa. Mun olo kokonaisvaltaisesti on ollut edelleen noususuuntainen, koko tän pari vuotta. Alkutalvesta labroissa lähti myös näkymään, että voinnin parantuminen alkaa näkyä sielläkin. Päätettiin lääkärin kanssa et kaks lääkkeistä lähtee purkuun kun lähtisin pitkälle matkalle etelän lämpöön talvella. Se lähti oikein hyvin käyntiin.






2020 HELMIKUUSSA: RAUDANPUUTE JA TULEHDUS

No, reissu päättyi ja kun kotona on ollu ongelmia kohta vuosi, niin ei se kyllä oo ihme, että se jossain näkyy. Kävin labroissa ja selvishän siellä taas asioita. Puhdin labrat on järjettömän kätevät, helpot ja nopeat, testejä on valmiina erilaisia settejä, ja sinne voi halutessaan lisäillä omia juttuja. Puhdin laajassa labrasetissä selvis, että ferritiinit on taas romahtaneet, herkkä tulehdusarvo on hälyyttävästi on koholla ja d on ihan rajalla. Aika yllättävää kuitenkin, vaikka jälkeenpäin ymmärrän, ettei ihme. En olis itse tiennyt, jos en olis käynyt, joten hyvä kun kävin, ettei tilanne päässyt pahemmaksi. Luulin et ku oon ollut reissussa 2kk ja eläny terveellistä ja vapaata elämää, et se olis vaikuttanut niin, ettei ongelmia olis. Tein pieniä muutoksia näiden perusteella. Lisäks selvis, ettei mun kroppa ota lääkkeen vähennystä ihan niin hyvin vastaan, kun oli ajateltu, mutta se nyt toisaalta ei ole ihme, kun ottaa elämän edellisen vuoden kokonaiskuormituksen huomioon. Ei ihme, kun en oikeen jaksanu treenata salilla. Siihen löytyi syy, se rauta ja ne kortisolit, jotka oli laskenut lääkkeen tiputtamisen myötä. Onneks mä olen oppinut näiden kokemuksien takia tunnistamaan aina nopeaan mihin kannattaa reagoida, ja toimimaan sen mukaan. En vaadi itseltäni enään mitään muuta kun pakollisen, ja senkin tunnistan, että se pakko on vaan se et mä ja napero voidaan hyvin.





TÄNÄ PÄIVÄNÄ

Mä olen ottanut itse vastuun omasta elämästä ja hyvinvoinnista. Aloin panostamaan stressinhallintaan ja uneen lisää ja treenasin vapaasti, nyt tuntuu siltä, et kotona rauhallista jumppaa ja kestävyyttä, sekin on oikein jees. Crossfitin aika tulee kyllä taas. Kävin just tsekkaan uudestaan Puhdin kautta labrat, tällä kertaa laaja tarkastus kertoi, että naishormoneissa ei ainakaan oo vikaa, ja että kortisolin lasku oli tasoittunut. Ferritiini on laskenut ministi, mutta ei paljon, tää oli hyvä tieto, koska lääkäri antoi taas uusia tipsejä, ja tiedetään tsekkaa tilanne taas heti kesän jälkeen uudestaan. Jos laskua tulee vielä, edessä on järjeämmät toimenpiteet. Tulehduksen olin saanut laskemaan. Lääkkeen purkua hidastetaan vielä hetki, että oma toiminta kerkeää mukaan.

Oon saanut tavallaan uskomattomien sattumien kautta lopulta muutamia ihmisiä lähelleni ja avukseni, ketkä on pässy auttamaan mua tässä kaikessa. Oon ollu valmis muuttamaan ja halunnut muutoksen, koska oon ymmärtänyt, ettei voi jatkua näin. Oon hyväksynyt ja löytänyt itseni ihan uudelleen. Osaan elää rennosti ja vapaasti, hyvä olo, terveys ja onnellisuus isoimpina arvoina oman näköistä elämääni. Elän arvojeni mukaista elämää, tiedostan oman rajallisuuteni ja rajani. Voin sanoa, että 7v mä olen harjoitellut tätä hyvinvointia ja tunnen nyt et oon löytänyt keinot siihen ja elän tasapainossa. Mä ymmärrän se, että jos oon suurimman osan elämästäni kärsinyt stressi asiasta, ei se katoa ihan heti. Mä jatkan tätä tietä, minkä olen löytänyt, ja se johtaa hyvään, mä teidän.


Olo tuntuu aika hyvältä. Vähän se harmittaa, kun taas on jakso, ettei salille kannata mennä, mutta fiksua on tidostaa, mikä tekee hyvää itselle nyt, ottaa kokonaisuus huomioon, ja ymmärtää pitkän tähtäimen ajatus. Näin mä pääsen sinne crossfittiin takas nopeammin, ku uskonkaan. Sen aika tulee vielä. Eka mä haluan olla siellä vihreällä alueella vähän pidemän aikaa ja sit varovasti. Ja nyt on oikein hyvä aika olla näin, vaeltaa, pyöräillä, tehdä taitoa kotona yms. On paljon asioita mihin mä pystyn. Mä keskityn niihin. Parin viikon päästä meen Kuusamoon vaeltamaan viikoksi, sieltä saatte sit juttua!





Mä tulen kertomaan tästä STRESSI asiasta pikkuhiljaa lisää kesän aikana. Mukaan tulee eri ammattilaisia, joten teille on myös luvassa apuan. Tiedän, että tämä on hyvin yleinen ongelma, ja haluan auttaa, onneksi mä olen löytänyt yhteistyökumppaneita, jotka haluavat auttaa.



ALEKOODI Puhti -palveluihin

Tässä osassa yhteistyökumppanina on Puhti , joka antoi alekoodin mun seuraajille ja lukijoille! Puhdin sivuilta tietoa yrityksestä: Puhti on palvelu oman terveyden ja hyvinvoinnin seurantaan. Oman terveyden seuranta ja ylläpito on helppoa Puhdin avulla! Pääset laboratoriotutkimuksiin helposti ja nopeasti, ilman lääkärin lähetettä. Valmiit testipaketit auttavat sinua kohti terveellistä, energistä elämää! Autamme sinua saamaan kuvan omasta terveydentilastasi, tekemään oikeita valintoja ja seuraamaan kehitystäsi.

Mun asiakkaille nyt 10% etu testipaketeista!

Etukoodin pääset syöttämään, kun lisäät testipaketin ostoskoriin ja siirryt maksamaan Puhdin sivulla. KÄYTÄ KOODIA: annika-pt klikkaa tästä ja laita sun tilaus ostoskoriin, pääset syöttämään koodin sinne.


Puhti on saanut suomalaisen avainmerkin, joka tarkoittaa, että tuet Suomalaista työtä samalla.

Kuulaa taas!

<3 Annika


104 views

© 2020 Annika Myllykoski. Kaikki oikeudet pidätetään.

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now