SELVIYTYMINEN VELKAVANKEUDESTA

Updated: Mar 28


Juttu tulee olemaan kaksiosainen, asiaa on paljon.

Tässä ensimmäisessä osassa kerron oman kokemukseni ja mun tarinan.

Toisessa osassa kerron rahaan ja talouteen liittyvistä asioista: mitä olen oppinut, miten tämä muutti minua & mitkä ovat olleet selviytymiskeinoni. Mukana on ratkaisukeskeisen terapeutin & valmentajan ohjeistus -> miten selvitä talous- / velkahaasteista, tunteiden ja ongelmien käsittelyn näkökulmasta.


"Toivon, että tällä voin auttaa tuomaan toivoa muille, jotka painii talous ahdingon asioissa ja pelossa tällä hetkellä. Elämme tilannetta, joka koskettaa koko maailmaa, Eurooppaa, Suomea, isoja ja pieniä yrityksiä, erilaisia ja erikokoisia talouksia, yrittäjiä ja työtekiköitä, jokaista meistä jollain tapaa. Toivon, että voin tarinallani auttaa luottamaan siihen, että elämä kantaa ja vaikeistakin talous ongelmista voi selvitä. Toivon myös, että yleensäkin saisin annettua muille samojen asioiden kanssa painiville vertaistukea ja selvitymisen tahtotilaa. Tahto selviytyä kantaa meitä haasteiden keskellä. Kyky muutokseen auttaa selviytymään." -Annika M.




TÄMÄ ON TARINANI SIITÄ, MITEN SELVISIN VELKAVANKEUDESTA. OLKAA HYVÄT!



KIPEÄ ASIA, JOKA AIHEUTTAA HÄPEÄÄ JA TUNNETTA

Asia on itselleni hyvin kipeä, nämä raha-asiat ovat sellaisia, että näihin liittyy myös häpeää. Vaikka syyt, miksi velkavankeuteen jouduin, eivät olleet vain minusta kiinni tai omalla toiminnalla aiheutuneita, on silti päätökset, jotka ovat olleet omiani, johtaneet siihen. Valitettavasti myös minä olen ollut osasyyllinen tilanteeseeni. Minähän sen yrityksen halusin, minä päätin vuokrata sen sitten muille. Silti, se että syyttäisin itseäni, ei auta. Syyttely ja heittäytyminen ei auta. Eikä uhriutuminen.


Ainoa oikea vaihtoehto on mennä ylöspäin, päästä asioista eteenpäin ja yli. Oppia virheistä, oppia haasteista, jotta jokainen kokemamme paska tekisi meistä entistä vanhempia selviytyjiä, ja jotta osaisimme arvostaa asioita, jotka ennen ovat olleet itsestäänselvyys. Mikään ei ole itsestään selvää, ei rakkaus, ei raha, ei elämä, eikä se, että voi käydä kaupassa niin, ettei tarvitse käyttää laskinta apuna, eikä se että olisi mahdollisuutta ottaa tapaturmavakuutuksia lapsille tai saada autoa itselle, tai edes asuntoa, jonka voisi itse valita.

Arvostetaan elämää ja asioita mitä meillä on, ja muistetaan olla kiitollisia. Muistetaan rakastaa ja kertoa läheisille hyviä asioita heistä, eikö. Muistetaan, että raha on vain rahaa, sitä saa uutta, vähemmälläkin pärjää ja kaikesta selviää. Se mistä ei selviä tai se mikä ei ratkea, sen kanssa voi oppia elämään, jos haluaa. Asenne ratkaisee, pidetään mieli positiivisena.


Palataan ajassa taaksepäin. Jos mun ystävät ja tuttavat luette tätä myös, antakaa anteeksi pienet virheet, jos niitä on, sillä asioista on jo osasta yli 10 vuotta. Voi olla, ettei kaikki ole ihan niin tasan kirkkaassa muistossa. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää se, että kerron näitä tapahtumia minun versiona, minun tunteina ja kokemana. Kerron asioista, joita pidän tärkeänä tässä yhteydessä. Osa jää pois, koska pakkohan tätä on rajata jotenkin. Osan kerron, vaikka ei suoranaisesti velkaantumiseen liity, mutta haluan kertoa syitä ja tilanteita, jotka johtivat tiettyihin päätöksiin.






VELKAANTUMINEN

Noin 10 vuotta sitten mä olin hevostilan omistaja pohjanmaalla, yrittäjäna toiminimellä, mulla oli 5 hehtaaria maata, yli 20 hevosta tallissa, omakotitalo, kolme lasta ja aviomies, pienin lapsi oli vasta vauva. Päätin, että on aika vastata kysyntään ja lähteä kasvattamaan liiketoimintaa, jolle oli kovasti kysyntää. Vuokrattiin isommat tilat sadan kilsan päästä, jossa mahtui pyörittämään laajempaa liiketoimintaa ja asumaan tallin vieressä. Ei enään kulkemista (kuljin parhaillaan 40km matkoja tallille useita kertoja päivässä, siihen meni aikaa), ja lisäksi moni käytännön asia työssä helpottuisi. Elämän työn ja perheen osilta helpottuisi. Mun omat tilat asiakkaineen ja toimintoineen vuokrasin toisille yrittäjille. Sopimukset tarkastettiin lakimiehiä myöten, samalla tehtiin sopimus kiinteistön ja toiminnan myymisestä sovittua myöhempää ajankohtaa varten. Kaikki piti olla ok. Eka vuokra taisi tulla ajallaan, mutta hyvin pian monen tonnin vuokrat alkoivat olla myöhässä. Lisäksi olin myynyt heille toiminnan yhteydessä tarvittavaa välineistöä ja hevosia, enkä saanut niistäkään maksuja. Tämä aiheutti valtavaa painetta ja murhetta. Minulla ei ollut puskurirahastoa, enkä ollut osannut varautua sellaiseen, että yhtäkkiä mulla olisikin kahden paikan laskut maksettavana. Mikään vakuutus ei korvannut tällaista, vaikka mulla oli niitäkin erilaisia joka sormelle. Maksettavana vuokraamieni tilojeni lisäksi lainat ja muut kulut, joita molemmista tuli. Kusessahan sitä oli ja hyvin nopeaa. Mun silloinen aviopuoliso oli kotona vauvan kanssa. Ja voi miten yksin mä olin näiden asioiden kanssa! En mä muista, että ihan hirveästi olisin jakanut murheita asioista muutakuin perheelle, mutta onneksi oli se läheinen perhe! Myöhemmin vasta avauduin parille ystävälle, kun kamelinsilta oli katkeamassa.


Pikku kylä, joten kylillä kyllä puhuttiin. Niinhän se siellä meni, että muut tiesivät mun asiat paremmin, kun mä itse. Huhuttiin, että Annika ei maksa laskujaan ja muistakin asioista selän takana paskan puhujia riitti. Mua alettiin kiusaamaan ja mustamaalaamaan muutenkin. Kukaan ei kysynyt onko kaikki ok tai mitään, että mistä tämä johtuu jos kerta mulla on maksuvaikeuksia. Osa alkoi tehdä kiusaa ja ongelmia lisää, maine meni myös. Mä en juuri puhunut. En mä jaksanut selittää.

En muista, että olisin selitellyt tai puolustellut kenellekään silloin tilanteita, en mä jaksanut. Taistelin kyllä vastaan jonkin verran pahimmissa asioissa, esim. kun mulle tehtiin kiusaa, ja mua syytettiin todella asiattomasti ja vailla perusteita hevosten laiminlyönnistä ja kaltoinkohtelusta. Siihen en suostunut tai alistunut, jossain meni rajat, ja tilasin läänineläinlääkäritarkastajan ja SRL:n tarkastajat paikalle, joilta pyysin lausunnot, jotka sitten löin esille. Ei vikaa ja harvoin näkee noin hyvin pidettyjä ratsastuskoulun hevosia, oli lausunnot. Sen enempää mä en jaksanut tilanteessa puolustautua, sillä koko selviytyminen raha-asioista vei mun voimat. Annoin niiden puhua, minkäs teet totesin, uskoo ken uskoo. Voi olla, että olisin saanut enemmän tukea ja ymmärrystä, jos olisin rohjennut puhua asioista ääneen, ja niin kuin ne oikeasti olivat. No, niin sitten kävi, että vaikka mä kuinka yritin, kävin ihan paikan päällä, yritin tarjota maksusuunnitelmia ja huojennuksia, kaikkeni mä tein, niin en mä rahaa heiltä saanut. Siellä he pyörittivät toimintaa hyvillä mielin ja muina miehinä, vaikka vuokrat jäi maksamatta.


Mä menin paikalle hakemaan mun omaisuutta pois, joka heidän oli pitänyt ostaa, mutta joista en rahoja saanut, jotta voin myydä ne ja saada rahaa edes jostain. Mut ajettiin huuteluiden kanssa pois, heitettiin sähköpaimenella perään ja naarmutettiin auton ovet samalla. Joo, että melkoista painajaista oli. Onneksi mun perhe oli apuna ja tukena. Siinä kävi sitten niin, että oikeastaan muut käänty mua vastaan ja mun toiminta alkoi kusta myös sen takia, että nää mun tilojen vuokraajat teki noiden lisäksi kiusaa, mustamaalasi mua ja levitti perättömiä huhuja.

Ihan levittivät tätä paskaa nettiä myöten keskustelupalstoilla (hevostalli.net rulaa, jep jep, heppaihmiset tietää, sieltä löytyy kaikki asiat ja totuus haha ha.). Eli se, että sotkivat mun raha-asiat, ei heille riittänyt, vaan alkoivat myös kiusata mun perhettä ja mustamaalata mun toiminnan. Ikävä kyllä. (Vaikka pyrin elämässä antamaan anteeksi ja olemaan katkeroitumatta, heille toivon sydämmestäni kaikkea vaikeuksia elämään. Ei ole heidänkään elämän helppoa, kun joutuvat tienata pimää rahaa, ei muuten oo eikä ollu mun saavat ainoat perinnässä olevat asiat. Ei heillä taatusti hyvä olo voi olla, kun mä en ole ainoa kelle ne tän on tehny, olivat siis huijareita ihan. Uskon vahvasti siihen, että sen eestään löytää minkä taakseen jättää.) Lakimies yritti selvittää asiaa, ja auttoi mua, mutta kuulemma mitään ei ollu tehtävissä nopeasti, eikä niitä voinut pakottaa lähtemään tiloista. Jos olisin vaihdattanut lukot ja estänyt pääsyn mun omaisuuteen, olisin rikkonut lakia ja aiheuttanut eläinten heitteillejätön. Uskomaton tilanne. En voinut tehdä mitään. Oli joulun pyhät menossa. Mä olin kokenut uupumista pitkän aikaa. Mulla oli ollut jonkin tyyppisiä paniikkikohtauksia muutama, ei usein, mutta yksi kerta johti myös sairaalaan, kun henki ei kulkenut. En ymmärtänyt, että kyse oli stressistä ja kehon uupumisesta. Eikä mikään ihme. Sitä jotenkin sokeutuu itselle ja tottuu omaan tilanteeseen, ja talousahdinko on valtavan iso stressitekijä. Siihen lisänä kiusaaminen ja kunnianloukkaukset, joita käsiteltiin poliisilla asti. Siinä mä sitten jouluna aamutalliin olin menossa, pysähdyin keskelle tietä. Katsoin naapurin navettaa, että tuollakin on kovaa työtä, mutta niilläkin on lomittajat. Mulla ei oo mitään. Tuli sitten totaali stoppi. Menin takas sisälle ja kerroin silloiselle puolisolle, että mä en pysty enää. Tää homma, joka oli joku päivä ollut mun unelma, oli todellakin menettänyt merkityksensä, eikä ollut enään sen arvoista. Ei yhtään. Mä halusin että me pistetään soppi hommalle ja muutetaan Helsinkiin mun veljen ja parin meidän yhteisen ystävän luokse.

Päätös, että se kaikki saa nyt loppua, ei ollut tuossa vaiheessa vaikea. Ennen sitä oli vaikeaa. Se kaikki yrittäminen, sen paskan ja niiden talousongelmien kantaminen. Etusijalle asetettiin oma perhe ja terveys.

Siinä hetkessä tuntui, että rahaongelmat olivat jo niin isoja, ettei niistä myöskään olisi selvinnyt enää muuta kuin lopettamalla koko touhun. No, hevoset ja omaisuus myyntiin, loput tavarat annoin ihanalle ystävälle, joka asui lähellä ja auttoi mua. Vuokra-asunto Helsingistä, jonka veli ja ystävät kävi katsomassa. Silloiselle puolisolle työpaikka, tähän mennessä hän oli ollut hoitamassa vauvaa kotona. Mä jouduin sairauslomalle burnoutin takia, tein vaan pakolliset eli möin hevoset ja hoidin ne. Irtisanoin mun työntekijän. Hänkin käänsi selkänsä mulle. Ja eikun muuttamaan. Veli tuli avuksi rekan kanssa. Kaikki tää tapahtu sit loppujen lopuksi hyvin nopeaa, taidettiin jo helmikuussa asua Helsingissä, veli melkein naapurissa ja kaks ystävää muutaman kilsan päässä. Jo se, että se paska loppui, oli iso helpotus. Jotenkin ajateltiin, että kyllä me kaikesta selvitään, kun vaan kaikki pysyy hengissä. Uus elämä ja uus alku toi valtavaa helpotusta. Vein muutaman hevosen mukanani etelään ja myin nekin, että selviydyttiin. Niillä sai maksettua sitä mun tallin lainaa ja laskuja, mitä pystyttiin. Päätettiin, että koska mun luottotiedot meneet, tehtiin kaikkemme sen eteen, ettei mun silloisen puolison luottotiedot menis. Lisäksi iso kriteeri oli, ettei tilanne saa vaikuttaa mun lainan takaajiin, eli mun vanhempiin. Oma rakas tamma piti myydä, ja sen orivarsa, joka oli ollut mun unelma pikkutytöstä saakka. Läsipää sukkajalka, järkyttävän hyväryhtinen tumman harmaaseen taittava suokki-ori, jonka isää olin valinnut kuukausia.


Ei ollut helppoa. Siinä luovuttiin unelmista useaan kertaan. Mutta se vaihdettiin selviytymiseen perheenä, ruokana pöytään, ja oikeudenkäyntikulujen kattamiseen. Siihen, että tilanne joskus helpottais. Yhtään päätöstä en kadu. Kaikki tein, mitä oli tehtävissä.

Käräjäoikeus otti viimein tapauksen käsittelyyn, ja totesi tottakai, että vuokralaisten on häivyttävä, häätö astuisi pian voimaan, että saisin tallin myyntiin, ja velat tulis maksaa mulle. Eivät muuten edes vaivautuneet itse paikalle, vaikka käsittely oli Vaasassa. Mä ja mun veli ajettiin yötä myöten Helsingistä paikalle, vaikka rahaa ei meinannu olla ees bensoihin. No, nää pirulaiset päätti sen jälkeen vielä hankaloittaa mun elämää ja ilmoittivat, että valittavat hovioikeuteen. Toinen heistä oli lain oppinut ihminen, joten ikävä kyllä tiesivät kaikki porsaanreiät mitä voi tehdä. Sille ei sitten kukaan voinut taaskaan mitään, he saivat jatkaa ilmaista oleilua mun tiloissa, ja pyörittää toimintaa normaalisti. Taas odoteltiin. Joskus sitten aikanaan talli saatiin tyhjäksi ja paikka myyntiin suhteellisen nopeasti sen jälkeen. Hieman alihintaan, mulle jäi velkaa. Mutta mitä sitten, silti vähemmän velkaa! Rahoja tulen heiltä tuskin koskaan saamaan, sillä toisella oli myös elatusvelvollisuus (elarit menee aina kaiken edelle) ja he olivat jo tässä vaiheessa tunnettuja siitä, että tekevät pimeää rahaa, kuten tekevät edelleen. Mä aina välillä pistin vireille ulosottoon saatavia, josko mä joku päivä saisin sen vajaan 50tonnia heiltä, mitä saatavaa on. TUSKIN! Yritän silti taas joskus. Tää vaikutti meidän elämään niin, ettei lapsia voitu laitta harrastuksiin, kun ihan niihin kaikista halvimpiin mitä löytyi, kerran viikossa tais tanssitunti sentään olla, ei pystytty elämään normaalia elämää ja käytiin taskulaskimen kanssa kaupassa, että rahat riittäis ruokaan. Kun mun vointi koheni burn outin jälkeen, mä tein ympäripyöreää päivää töissä ja mun silloinen puoliso teki pitkään kahta työtä, että selvittiin. Elämä, usko ja toivo kesti, epätoivoisimmatkin hetket, liitto ei. Toki oli muutakin, mutta iso rasite tämäkin, meille tapahtui hyvin paljon liikaa. Näihin aikoihin myös mun kilppari alkoi oireilla ekaa kertaa. Ne on kuitenkin eri asioita, ei mennä niihin nyt.






RISTEYKSESSÄ

Vielä 6v sitten luulin, että mä en tule ikinä saamaan mun luottotietoja takaisin. Sinänsä se ei haitannut, enään, koska mä olin jo tottunut tilanteisiin, mitä siitä mulle oli tullut, ja opetellut selviytymään. Olisin mä senkin asian kanssa voinut elää niin, kunhan mulla on rahaa ruokaan ja asumiseen ja lapset lähellä, niin kaikki olis hyvin. Mulla oli ulosotossa velkaa reilut 40 000 euroa, lisäksi pankista lainaa saman verran ja äidiltä ja isältä aikanaan myös yritystointaan otettu laina 20 000€. Yhteensä siis elin 100 000 euron velkataakan kanssa. Eikä mulla silti ollut omaisuutta. Mut mulla oli mut ja lapset. Uus elämä, todella paljon helpompi sellainen. Pankkilainan oli siis taannut mun äiti ja isä. (No nyt tulee taas itku. Tän tekstin kirjoittaminen ei ole helppoa, tähän liittyy niin paljon tunnetta, taakkaa, häpeää, unelmien menetystä, asioiden vaikeaa puntarointia, kaikkea.) No, mielestäni tämäkin tilanne oli jo parempi, sillä olin tällöin jo saanut myytyä kiinteistön, josta isoin velka oli. Velat ja niiden maksut oli sellaisia että mä just ja just pärjäsin niiden kanssa. Aikanaan mulla oli ollut lainaa yhteensä yrityksestä noin 200 000€ + talolaina muistaakseni puoliksi, mun osuus oli noin 60 000€. Muussa ei ollut henkilötakaajia, onneksi, kun ne mun äiti ja isä siinä osassa yrityslainaa, osan siitä takasi valtio ja osan kiinteistö itse. Talo saatiin myytyä aikanaan suhteellisen helposti, ja lainaa siitä ei jäänyt. Jostain syystä, kun tää yrityksen rakennus myytiin, niin pankki otti pois valtion takaaman lainan ensin, ja jäljelle jäi kokonaan mun vanhempien takaama osuus. Yritin tätä selvittää, että onko se mahdollista ja oikein, ja että miksei mun vanhempien takaus osuus pienene ja vaan valtion pienenee, mutta näin se meni. Mun elämään tää oli vaikuttanut siten, että en ollut tähän mennessä saanut omaa vuokra-asuntoa, en autoa omiin nimiin, en auton vakutuusta omiin nimiin, en puhelinliittymää omiin nimiin yms. Onneksi mun vanhemmat on tukeneet ja auttaneet mua. Mun ja lasten puhelinliittymät on ollu isän nimissä, samoin autot ja vakuutukset, mä ainoastaan käyttäjänä tai laskujen maksajana, aina nimellisesti myös, jos se on ollut mahdollista. Mun se viimeisin ja tärkein asia, mistä olen pitänyt kiinni koko ajan, on ollu se, että mun vanhemmat ei saa kärsiä tästä. Vaikka mun oma talous menis ikinä miten, niin muut ei siitä saa kärsiä. Mun vanhemmat on myös auttanut mua ja tyttöjä paljon, tarjonnu paljon sellaista, mihin mulla ei olis ollut varaa, vaikka nekään ei rikkaita ole. Mä olen suurimman osan elämästäni ollut noiden mun vanhempien tyttöjen yh-äiti, ja ihan ilman näitä velkataakkoja en olis niille pystynyt kaikkea sitä yksin tarjoamaan, mitä ovat saaneet. Kiitos isi ja äiti <3. Eikä mun lapset oo puuteessa joutuneet elää. Jossain vaiheessa mun eteen tuli tieto, että mun kannattais hakea velkajärjestelyyn. Yritin asiaa ensin jonkun palvelun kautta, jotka vei rahat ja palkkion. Sanoivat, ettei onnistu, kun on toiminimen takia valat. Jatkoin asian selvittelyä, ja uskoin että täytyy olla keino päästä velkajärjestelyyn, koska syy ei ole ollut mun, vaan ne maksamattomat vuokrat, joita en ole ikinä saanut ja tuskin tulisin saamaan. Kovan työn ja selvittelyn jälkeen pääsin velkajärjestelyyn, ja mua alkoi auttamaan kunnan velkaneuvonta. Siellä ihana asiakaspalvelija, joka lohdutti ja sanoi, että tää onnistuu kyllä. Silti jännitin päätöstä, kun se tuli postissa. Järjestelyssä mun tulot otettiin huomioon, ja mä sain niihin suhteutetun maksusuunnitelman velkoihin. Tää jo helpotti mun elämää, sillä mulla ei ollut niin isoa summaa kuukausittain maksettavana sitten. Onnistuminen vaati kuitenkin jälleen asioita mun äidiltä ja isältä. Laina, jonka he olivat taanneet, piti siirtää heidän nimiinsä, ja meidän tehdä keskenämme velkakirja. Tämä siksi, etteivät he joutuneet maksamaan sitten koko lainaa kerralla, koska olivat takaajia. Näin olisi käynyt, koska he olisivat olleet takaajia, joilta rahat voidaan periä. Uskomatonta, että tää asia onnistui, mä pääsin velkajärjestelyyn, ja mulle kerrottiin, että viis vuotta ja mä saan mun luottotiedot takas. Vitsit sitä toivoa. Valoa! Mä saan joku päivä normaalin elämän! Tässä vaiheessa se viis vuotta ei todellakaan tuntunut pitkältä ajalta.







SELVIYTYMINEN

Noin 1,5 v sitten sain maksettua toisen jäljelle jääneen lainan pois kokonaan. 20 000€ velka oli maksettu. Jo tää toi tunnetta taas lisää, että kyllä ne asiat helpottuu! Tais siinä mulla ja isällä onnen kyyneleet tirahtaa puhelimen välityksellä. Tällöin myös uskalsin alkaa puhua joillekin Nummelan ystäville mun tilanteesta. Vasta sitten, miettikää. Tää oli helpotus jo rahallisestikin, kun kuukaudessa meni 200e vähemmän lainoihin. Iso raha. Toinen iso asia tapahtui vuoden 2018 marraskuun jälkeen. Mä odotin hetkeä, että se 5 vuotta on kulunut, että mä saisin mun luottiedot takasin. Sen piti olla marraskuu, että ne tulis takas. Niitä saa ihminen itse tarkastaa kerran vuoden aikana maksutta, ja asiassa voi kuulemma kestää, että se näkyy siellä. Tais mennä pari kuukautta, että uskalsin ne tarkastaa. Ja puhtaathan ne olivat. Viime vuoden marraskuun jälkeen mun tiedoissa ei näy enää yhtään mitään. Eka vuosi siellä näkyi, että mulla on 10v sitten ollut saatavia ulosotossa, ja velkojien nimet. Nyt on menty kohta puoli vuotta täysin puhtailla papereilla, joissa ei ole enää jälkeäkään siitä paskasta.


Tässä sitä vaan sitten ollaan ja elellään. Puhtailla luottotiedoilla, enään noin 10 000 euroa velkaa jäljellä, jota lyhennän noin nelisen vuotta 400e/kk. Ei oo enään iso taakka eikä iso summa! Tää on jo hei normi autolainan verra.

Koen, että olen selvinnyt jo velkataakasta, eikä se enää vaikuta elämääni. Kun olin saamassa luottotietoja takaisin, uskalsin taas muutamalle ystävälle sen jälkeen kertoa tästä, mitä olen kokenut. Sain osakseni kannustusta, kukaan ei ole tuominnut. Kukaan ei oo sanonut miten sä nyt silleen tai mitään muuta, mua on tuettu ja rohkaistu. Mun yhden ystävän kanssa tuossa viime syksynä nostettiin myös malja tälle selviytymiselle. Joistakin paikoista tässä muutaman vuoden aikana olen saanut asunnon vuokrattua sillä, että olen tuonut selvästi esiin sen, että velat ovat aiemmasta yrityksestä eikä uusia ole, eikä vuokravelkaa ole. Avoimuus on kannattanut, kun olen itse tuonut asiat esiin.


Talous ongelmat ja raha-asiat eivät ole syy häpeään, oli syy mikä hyvänsä. Avoimuus on todella hyvä asia, ja asioiden jakaminen, oli asia miten vaikea hyvänsä, se auttaa. Aina on joku, mikä on samassa tilanteessa, tai joku, joka miettii samanlaisia asioita, tai joka on joskus kokenut jotain samankaltaista tai joku joka pelkää, että nii käy. Me ei olla yksin, sä et ole yksin, asioista selviää. Raha on rahaa, niistä selvitään, pidetään elämistä huolta ja opitaan kaikesta.





Kiitos äiti ja isi, silloinen aviomies, Suvi, Janika, ja mun edesmennyt veli, sekä Mari-Leena ja muut ystävät ja tuttavat, jotka kohtasin silloin, jotka kannatteli silloin, ja te, jotka olette mua tukeneet niin silloin, kun tiesitte näistä asioista, kuin silloin, kun olen niistä kertonut. Teidän sanat ja teot on koskettaneet mua, kiitos kun olette hyväksyneet mut.


Sinä, joka podet juuri nyt ahdinkoa tulevasta taloudesta. Asiat selviää. Ennemmin tai myöhemmin ne järjestyy, tavalla tai toisella. Puhu. Jaa. Ole avoin.


<3 Annika M.


#velkavankeus #velka #talous #ahdinko #stressi #selviytyminen #taistelu #konkurssi #yrittäjä #yritys #perhe #valinnat #lifestyle #raha

332 views

© 2020 Annika Myllykoski. Kaikki oikeudet pidätetään.

  • Black Facebook Icon
  • Black Instagram Icon
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now