Villanhaltijan elämää auringon alla - mitä negatiivista olen kohdannut Kreetassa + unelmien keväästä

Villanhaltijan päiväkirja, osa 6.


The suuntaviiva: olen saapunut unelmien kevään viettoon Kreetalle! Ekasta Kreikan matkasta saakka (muistaakseni v. 2008) oon haaveillu siitä, et saisin kokea verheän ja kukkivan Kreikan kevään, jossa vesiputoukset ryöppyää. Eli tämä(kin) on todella pitkäaikainen unelma, mitä juuri nyt täällä elän.

Now on: noin kolmannes villanhaltijan elämänmakuisesta elämästä on vielä edessä täällä auringon alla. Luulen, ja uskon, että parhaat hetket ja kokemukset on tulossa! Vaikka jo talvi täällä on ylittänyt odotukset, uskon, että se, kun murukin pääsee tänne taas, ja saadaan olla sekä kahdestaan että kolmistaan täällä aika paljon, tekee mun keväästä täällä sellaisen, että saan elää sitä unelmani ydintä.

Read: vastaan kysymyksiinne - tällä kertaa siihen, mitä negatiivistä Kreetassa on, sen lisäksi, että kerron ajankohtaisia kuulumisia.


Jouluaaton jätskillä - ihan parasta! Sähköt oli poikki, niin lähdettiin Ellan kanssa Haniaan.



Kysymys alunperin oli: "Mitä negatiivista ja ikävää olet kohdannut Kreetalaisissa ihmisissä?"


En mitään. En siis yhtään mitään. Siksi laajennan vastaustani koskemaan koko Kreetalla asumista ja elämistä täällä. Minusta mun perusluonne on positiivinen ja iloinen, joten tämänkin jutun aion kirjoittaa täysin omaan tyyliini omana aitona itsenäni, eli negatiivistä juttua tästäkään blogiartikkelista ei ole tulossa, vaikka negatiivista asioista puhunkin :). Sallin itselleni (nykyään) kaikenlaiset tunteet, enkä yritä pakoilla niitä, vaan otan vastaan, tutkin ja päästän. Niitä mitä haluan, vaalin. Hyvä on sellainen. Sitä mä joko vaalin tai kasvatan tietoisesti - riippuu tilanteesta. Jos olen väsynyt, on hyvähetki vain vaalia. Se riittää. Jos taas energiaa on, voi kasvattaa. Tai jos alakulo on kestänyt poikkeuksellisen pitkään - silloin on syytä kasvattaa hyvää!


Olen melko tottunut Etelä-Eurooppalaiseen elämäntapaan tässä 13 vuoden aikana, kun olen matkustellut mm. Kreikan saaristossa, Espanjassa mantereella ja saaristossa sekä Italiassa.


Rakastan hitaampaa elämäntapaa. Ja hersyäviä luonteita. Naurua ja iloa. Vapautuneisuutta. Vieraanvaraisuutta. Hyväntahtoisuutta. Melkein jokaiselta reissulta mietin, mitä haluan heiltä tuoda omaan elämääni, tai minkä kokeminen on ollut mulle sellaista, että haluan sen tuoda arkeeni. Täällä se on ehdottomasti vapaus ja ystävällisyys.


Tällaiselle suomalaiselle himan vaatimattomalle ”no ei sitä ny minun takia” -luonteelle asioiden hitaus ei ole ongelma! Monelle taas esim. ravintolassa hitaasti palvelu voi olla alkuun totuttelu kysymys, ymmärrän. Minusta kuitenkin voi mennä pikaruokalaan, jos ei ole aikaa istua alas ja nauttia kiireettömästä ruokailusta. Täällä mäkkärin korvaa pita gyros-paikat. Ai että. Nam. Hinta on yleensä parin euron kieppeillä ja täyttää yhtä hyvin ku hame + pikku ranut. Minä pidän siitä, että syödään rauhassa, olin sitten yksin tai seurassa. Olen ehdottomasti ruoasta nautiskelija, foodie tai lähes jopa joissain hetkissä kulinaristi, jos nyt tällainen määrittely on tarpeen - olkoon se nyt, kuvastamassa minun intohimoani ruokaan (ja ruoanlaittoon - jo 10.vuotiaasta asti).




Pita Gyros Chiken, Makan niminen paikka Rethymnonissa - nam! (Alempana kuva paikasta.)




Minusta lähestulkoon maailman parasta jädejuttua on kuplavohveli! Hanian keskustassa kirkon aukiolla löytyy kiska nimeltä Kayak, joka näitä myy.

Parasta jädeä ikinä on minusta italialialainen pistaasi jäätelö. Ah, odotan huhtikuuta, et meidän naapurikylän italialainen jäätelökahvila avataan!



Oon käyny yli kahdellakymmenellä Kreikan saarella tässä edellisten 13 vuoden aikana, ja vaan kerran palvelu on saanut mut itkemään. Osittain oman toiminnan harmituksen takia, mutta suurimmilta osin siks, et mun toivottiin palavan helvetissä... Skobasta loppu bensa Miloksen saarella (mittari ei toiminu - toki tän olis voinu ymmärtää ja tankata varulta ja aiemmin - toisessa päässä pikku saarta ei ollu huoltsikoita), lautta takaisin Naxoksen saarelle oli löhdössä reilu tunnin päästä ja soitin vuokraamoon, josta omistaja kiros mut puhelimessa alimpaan helvettiin (syytti mua pelkästään eikä kuunnellut mittari asiaa). Mutta hänen ihana kuski (työntekijä) vei mut lautalle ajoissa, eikä ottanut yksin matkaavan, itkevän reppureissaaja naisen vähiä pennosia, vaikka pomo huus toivovansa mun kuolemaa, jos en maksa (en muista enää paljoako olivat vailla, ehkä 20 tai 40 euroa)… Ja tää on tosiaan ollut ainoa kerta, kun joku paikallinen on saanut mut itkemään.

Jälkeenpäin ajattelen, että tuostakin selvittiin, puolia pitämällä, avoimuudella ja apua pyytämällä. Olin saanut lauttalipun todella adullisesti ja Naxoksella odotti unelma majoitus, jota en halunnut missata - toki kaiken olis voinu siirtää, ja mullahan oli matkavakuutus... Että ei siinä mitään peruuttamatonta olisi tapahtunut, vaikka olisin sinne kauniille saarelle Santorinin viereen jäänytkin. Miloksen auringonlaskut on muuten aivan yhtä upeita - ja todella paljon halvempia, kuin naapurissa Oiassa.


Yksi huono palvelu Kreikassa on ollut Zakynthoksen saarella hotellissa, jossa jääkaappi sylki vedet lattialle useampana iltana ja korjaajaa odoteltiin ja odoteltiin, eikä uutta kaappia ei koskaan näkynyt, vaikka sellainen oli luvattu. Muuta ei tuu mieleen. Siitä ei suostuttu antamaan hyvitystä siellä ollessa, vaikka oltiin matkatoimistoon heti yhteydessä usemman kerran, olis pitänyt tehdä kotoa käsin reklamaatio, johon rahkeet sillä hekellä ei riittäneet. Oli surua kotipuolessa.




Jätskit oli Ellan ehdotus - halusin viedä sen, koska "äiti, me ei ikinä käydä jätskillä". Sit käytiin. Ja vielä pizzalla autolle kävellessä, vanhan kaupungin haahuilun jälkeen.

Täällä Kreetalla ulkosuomalainen enimmäkseen yksin liikkuna nainen on otettu hyvin vastaan. Kuten muuallakin mun liikkuessa (Euroopan lisäksi oon matkannut Marokosta maata pitkin Espanjaan yksin, ja sekin meni hyvin – pari kosintaa sain matkalla, en ihan lämmenny). Kun kylän ravintolat ja kahvilat oli auki, esiteltiin minua muille. Kun törmätään, kysellään kuulumisia ja vointeja ja perheestä jne. Nytkin, kun saavuin takaisin tänne (miten ihana sanoa muuten, että mä tulin takas kotiin tänne!), menin heti tokana päivänä pyöräilemään ja näin tuttuja. Jopa vuohimies tiesi mun nimen ja tervehti! Ihanaa! Niin tervetullut olo.


Sain syksyllä pari melkein ystävää, joista toisen kanssa vaihdettiin numerot, haluaisin mennä tapaamaan häntä kevään aikana, ja toisen kanssa on tavattu rannalla pari kertaa sattumalta – toivon, että törmätään uudestaan, että voitaisiin vaihtaa numerot ja mennä vaeltamaan yhdessä. Paikallinen ravintoloitsija sanoi, että voitas joskus mennä lenkille yhdessä, kun näki minut aamuhölkällä, ja uskon, että mennään kyllä.

Saan tavata ihmisiä, jotka nauravat ja ovat iloisia ja eloisia, häpeilevät vähemmän kuin suomalaiset (tämän eloisuuden asian häpeilemättä aion kantaa mukanani jatkoon).

Rauhallisempi elämänasenne on tarttuvaa, kuten iloisuuskin.


Kun oon ollu uimassa, oon nähny miten paikalliset hyppäävät vielä eläkeiässä ilolla mereen sukkana, kiljahtelevat ääneen ilosta tai kävelevät kylän kahvilaan tapaamaan ystäviään joka aamu ja ilta, vaikka meno saattaa ollakin jo elämän kokemisesta hieman hidastunutta.




Makan - pita gyros paikka Rethymnonin vahan kaupungin perällä. Suosittelen! Niin kauniit noi ulkoalueet! Voisin asua tuossa! Monesti oonki menny tuohon tekemään töitä. Odotan, et saan auton ja joku kerta päräytän tonne kyllä! Onneks alkaa valostua täälläkin, päivä pitenee, ja valoisaa aikaa on jo yli 12h/ vrk, joten siinä jo ehtii, olla ja nauttia, kun valitsee fiksusti!



Täällä he heittelevät naapurin naiselle niin hedelmiä (mm. granaattiomenoita) ja kalimerat (hyvää huomenta kreikan kielellä). Paikallinen ohikulkeva vuohipaimen tunnistaa mut, kun meen aina innokkaana aidalle katsomaan, kun vuohet siirtyy päiväksi eri paikkaan, ja huutelee mulle hymyssä suin harvoilla hampaillaan jotain kreikaksi.

Ei valittamista.

Niin, ja täällä ei silti olla niin hitaita, kun Espanjassa. Kai. Tai sit mä vaan olen tottunut hitauteen. Tai sit mulla on hyvä vuokraisäntä. Ja hyvä autovuokraamo. Ja hyvä tuuri. Tai jotain. Ja jaksan/ osaan nykyään odottaa – sillä on varmasti iso merkitys.

Esim. jouluna, kun meillä ei ollut sähköjä, luulin että kylällä tehdään niitä perus sähkötöitä (koska sillä viikolla kun niitä piti tehdä, oli ”bad weather” eli sadetta ja niitä ei tehty – aattona paistoi aurinko taivaan täydeltä. Kyselin vuokraisännältä vasta kuuden aikaan illalla et mikäs tämä homma on, kun vieläkään niitä ei ole. Sen jälkeen ajattelin, et nyt kyllä alan sanomaan aiemmin, jos on jotain.


Haluaisin vielä pyytää niitä, että ilmoittaisivat aina kun ovat tulossa. Etenkin, kun olen murun kanssa kahden, haluaisin olla rennosti. Vuokranantajan äiti on siis muutaman kerran tullut Yanniksen (altaan hoitaja ja yleismies Jantunen) kanssa ilmoittamatta – eikä siinä, kiva että keräsivät syksyllä lehdet jne, mut jotenkin mä en osaa olla rennosti ja mua se häiritsee, jos oon pikkutopissa syömässä aamupalaa ja toiset pölähtää paikalle yhtäkkiä. Ja eiköhän tuo onnistu, ei tää nyt iso ”vaatimus/ pyyntö” ole. Musta tää on sitä perus suomalaista vaatimattomuutta – en meinaa kehdata pyytää olla rauhassa omassa kodissani! Jösses. Taidan laittaa het tänään viestin sinne.




Villa Toivo ja mun rakkaan veljen (hän kuoli vajaa 10v sitten, tää on mun perintö) vanha riippari oliivipuiden alla, vuoristonäkymällä! Tässä mä nautin! Yks asia, jonka halusin häneltä oppia oli riipparissa olo. Kannatti siirtyä haaveilusta toteuttamiseen muutama vuosi sitten! Nykyäänhän riippumattoretkeily kesällä on minusta aivan parasta!



- "Mitä ongelmia olet kohdannut?"


No, tämä lentoasia talviaikaan ollu aivan suoraan sanottuna paskaa. Siis niin paskaa, että meitä ei kyllä taida Kreeta kiinnostaa tämän kevään jälkeen. Vaikka tämä on kaunis paikka, ja ihmiset on ihania, eikä oo ehditty tän vuokrauksen (n. 7kk ajasta tulen olemaan yht. vajaa 5kk Kreetalla) aikana nähdä ja kokea siitä kuin murto-osa.

Ainakaan tällä lentoyhtiöllä me ei tulla koskaan enään lentämään. Surkeaa palvelua ja hinnat pilvissä, just ne halvat ja nopeat lennot peruttiin, mitä kytättiin koko syksy ja talvi tarjouksista. Ella ei voi lentää yksin, koska hänen suora Ateenan lento maaliskuulta perutiin ja muuta ei kuulemma ole ennen huhtikuun viidettä päivää. Rahaa menee hukkaan, koska mun piti mennä Ellaa hakemaan Ateenasta ja niillä lipuilla ei nyt sitten tehdä mitään. Ellen mä sit lähde yksin johki super halpaan hotelliin ja kattelemaan Akropoliksen rauniot (yksi unelma sekin). Mut varsinaisesti kaupunkilomista en oikeen pidä, joten en sitten tiedä tuleeko yksin mentyä vaan sitä varten. Ehkä Ateenan ja mun aika on jonkin saarihyppelyn yhteydessä vasta tulevaisuudessa tai jonkun kanssa. Esim. Ella rakastaa kaupunkeja, ja meillä oli aivan ihana boutique -hotelli varattuna vieltä. Olisi ollut ihanaa viedä nuori neito sinne ja kylpeä yhdessä kattoterassin poreammeissa ja ihailla näkymää Akropolikselle! Muru haluais kans joskus käydä Ateenassa.



Matkalla Iraklionin läheltä tammikuisena rantapäivänä käytiin Ellan kanssa tullessa ihanassa kylässä (jossa myös ravintola auki ympäri vuoden), kylän nimi on Panormos. Todella soma ja idyllinen - suositus!



Ja vielä pieni maininta mun kokemuksesta Kreetalaisista kiinteistövälittäjistä. Vastaavat huonosti ja ajattelevat enemmänkin asunnon omistajan etua kuin että olisivat ajamassa vuokraajan etua, vaikka vuokraaja on se, joka maksaa. Yleensä vuokraaja maksaa yhden kuukauden vuokran välityspalkkiona plus verot tai pidemmässä sopparissa enemmänkin. Kiinteistövälittäjä, jonka kanssa olin tekemässä sopimusta, syytti mun kyselemistä siitä, että yhtäkkiä omistajat vetivätkin asunnon pois markkinoilta. Tämä ei ollut totta. Vuokrasin asunnon sitten ihan itse näkemättä – enkä ole katunut tuntiakaan asiaa.

Villa Toivo on ehdottomasti hienoin asunto, missä tää nainen on ikinä asunut. Ja salee menee hetki, et uutta samankaltaista tilaisuutta edes tulee, eikä tiedä tuleeko.


Niin, ja myöskin Kreetalaiset asunnon omistajat ovat mun kokemuksen mukaan ailahtelevaisia – kuten edellisestä voi lukea, vetivät asunnon juuri sopimuksen teko hetkeä ennen pois markkinoilta (eivät halunneetkaan vuokrata vuodeksi) ja toinen, josta tein sopparia, kävi niin, että yhtäkkiä omistajaa ei enää tavoitettu. No, se kiinteistövälittäjä taas oli mukava ja ajoi mun etuja. Sellaisia. Varmaan näitä riittää Suomessakin moneksi. Eipä nuo isoja juttuja onneksi ole – kaikki meni lopultajust niinku pitikin ja mä säästin noin 100e/kk tällä tavoin + reilu tonnin – puolentoista välityspalkkion. Eli roiman tukun rahaa.


Rahasta tulikin mieleen, että olette esittäneet useampaan kertaan toivetta avoimesta rahapuheesta – oon tainnut julkaista vaan yhden budjettisuunnitelman silloin kun tämä Kreetan homma oli alkamassa, joten voisin tätä avata lisää tulevassa postauksessa!

Aiheita saa toivoa, ja kysymyksiä saa esittää!

Haluan auttaa osaltani myös inspiroimaan muita elämään omannäköistä itselleen hyvää elämää ja tekemään arvojen mukaisia tekoja tässäkin asiassa. Kuten ehkä tiedät jo – mä en ole rikas, vaan käytän rahani viisaasti. Siksi mulla on varaa tähän kokonaisuuteen ja elämäntapaan.




Villanhaltijan elostelua - naamasta näkee kyllä tunteen, eikö?!



Ja sitten ne perinteiset, hetkien tarinoinnit:


UPEIN HETKI, joka juuri nyt nousee mieleen:

Eilinen ”kiva-päivä”, irtiotto keskellä viikkoa, kun sain, ei vaan PÄÄTIN ja valitsin, tehdä kokonaisen päivän kaikkea sitä, mitä olen kaivannut, ja mitä rakastan. Sain upottaa varpaat hiekkaan, tuntea meriveden ja auringon. Ihailla simpukoita ja korallia. Pyöräillä huikeissa maisemissa, niin että osasin pysähtyä ihailemaan niitä ja sain siten kasvatettua sitä hyvää vielä lisää. Osasin valita tietoisesti hyvin, minulle hyvin. Siivota ehtii ensi viikollakin ja työt ehti tehdä tänään.


KURJIN HETKI, joka juuri nyt nousee mieleen: Saavuin tänne Kreetalle Suomi-vaellus-oleskelun jälkeen vasta tiistaina, joten kauhean kurjia ei ole vielä ehtinyt tapahtua. Mulle tehtiin satunnaistesti HEI SE OLI KURJAA!!! Ateenan kentällä ja oli nega. Sit kurjaa oli tietenkin lähteä Suomi-kodista, kun ei tyttöjen kanssa pystytty näkemään lähtiessä ja sen vuoksi menee pitkään, että näen Ellan. Saatikka vanhemmat tytöt.


JUURI NYT: Odotan ihan tosi tosi paljon, että muru tulee viikon päästä – siis whaaat VIIKON PÄÄSTÄ on ihan just! Meinataan pitää rakkausloma. Tai siis ainakin minä meinaan – tuskin muru laittaa vastaan. Suomessa puhuttiin just siitä, miten ollaan ehkä laiskistuttu pitämään suhteesta huolta. Eka meni vuosia, ettei oikeen jaksettu ku satunnaisesti, sit ei oo oikeen osattu panostaa sen jälkeen riittävästi. Siihen tulee muutos nyt. Aion ainakin hemmotella meitä ihanilla aamupaloilla joko auringon alla (sitä tehtiin kyllä jo viimeksikin) tai sit sänkyyn (minusta parasta auringon jälkeen!) ja oon ostanu oikeaa samppanjaa meille! Se poksautetaan spessu paikassa – mulla on mielessä yks poukama, jossa saatas olla kahden!, jos lämpöä on riittävästi murullekin sitten – eiköhän. Koska kevät on tulossa! Siis kelienkin puolesta - ei vain kalenterin.

Täällä kukkii appelsiini-, omena- ja kirsikkapuut. Kaunista! Lisäksi on ollu ihanaa, miten paikalliset huomioi mua ja ottaa vastaan, kun tulin takaisin. Niin lämpöistä! Tässä paikassa ei todella ole mitään muuta vikaa, kuin vaikea ja kallis lentoyhteys talvikaudella. Rakastetaan olla täällä. Minusta tää on myös hieman edullisempi kuin manner-Espanja.


IKÄVÖIN: Pikku Ellaa <3 Meillä menee yht noin 6 viikkoa, että nähdään, koska Ella oli hiihtoloman isänsä kanssa, eikä me nähty lainkaan, mä olin Pohjanmaalla. Pisin aika taitaa olla tähän mennessä 4 viikkoa. No pian Ella onkin täällä kaksi viikkoa ja pääsee tulemaan suorilla lennoilla <3 Ja on jo kesä!


MIETIN: Toivon, että me osataan tehdä fiksuja valintoja murun kanssa sen suhteen, mihin haluamme aikaa käyttää. Viimeksi ”ei ehditty” avata sitä skumppa pulloa… ÄRGH. No, aina ei pysty. Mutta nyt pystyy, koska halutaan. Tämä villan saaminen on ollut mulle niin iso asia, et haluan juhlistaa sitä. Oon juonu oikeaa samppanjaa vaan kahdesti aiemmin, molemmat kerrat murun kans ja hän on ne tarjonnut minulle ja meille. Nyt on mun vuoro. Ekan kerran juotiin samppanjaa, kun oltiin Espanjassa ja sain päätöksen et, mun ja isän yhteinen yritys on lopetettu (se oli juhlan paikka – sillä hetkellä se mahdollisti mulle pienemmän kuormituksen ja elämäntavan, jota halusin) ja tokan kerran, kun muutetiin pienestä asunnosta isompaan ja rivitaloon, jota saatiin laittaa mieluiseksi (se oli juhlan paikka, koska pieni oli valittu sen takia, et selviän velkajärjestelystä helpommin ja että saan velkoja vähemmäksi. En pidä en yhtään kerrostalo asumisesta, ja oli ihanaa saada KOTI).




Eilinen auringonlasku Villa Toivon yläkerran terassilta. Niin kaunista. Tänne oli taas luvattu vielä kevät(talven)sateita, mut eipä oo näykyny. Kelit on olleet keskiviikkoa lukuunottamatta upeat. Lämötila nousee pari astetta viikossa, bikinit päällä tarkenee rannalla ja pihalla, jos on vähänkään tuulen suojaa!



Sellaista, palataan taas ens viikolla! (varmaankin :) - sillä tämäkin asia on mulle sellainen, että vaikka tää on tärkeä, pakko ei ole, ja en halua tästäkään sellaista "pitää" asiaa!

Ja seuraavaksi teen teille Villa Toivon sisätilaesittely videon!


Ihanaa viikonloppua! Muistakaa tekin miettiä tarkkaan, mihin te teidän kallisarvoisen energian käytätte ja käyttäkää se viisaaasti!



XO, terkkuja auringon alta,

villanhaltija Annika


ps. huomaskohan joku, että RAKASTAN terrakotan sävyjä!? Ihanaa, kun niitä on täällä niin paljon! Entisessä kodissa (tuossa rivarissa, jossa asuttiin reilu kaksi vuotta, mun työhuoneessa oli kaksi terrakotan sävyistä seinää - ikävöin niin niitä! Ja silti saan taas täällä ne. Alunperin sävy siis on saanut innotuksensa matkustelusta. Nythän me asutaan Suomessa pienessä ja mahdollisimman edullisessa yksiössä, että voin laittaa rahat tähän Kreetan kotiin.

62 views0 comments