Elämää Kreetalla, villanhaltijan päiväkirja osa 3. + vinkit: 4 askelta kohti unelmiasi

Updated: Dec 17, 2021

The suuntaviiva: olla äiti ja elää unelmaa
Now on: kaksi kuukautta villanhaltijan elämää takana, neljä ja puoli edessä
Read: unelmien suuntaviivoja – miten toteuttaa unelmia, jotta elämä tuntuisi merkitykselliseltä myös tässä hetkessä ja (kauko)suhteen kaipuuta

Juuri nyt kirjoitan blogipostauksissani elämästäni auringon alla Kreetalla, pienessä kylässä nimeltä Gavalohori. Ensimmisen osan löydät tästä, ja toiseen osaan pääset tästä.

Kiitos että olet tullut lukemaan juttuani, toivottavasti pidät siitä! Saa laittaa viestiä!




Haluan jakaa teille muutamia otteita vanhasta päiväkirjastani kahden vuoden takaa liittyen unelmiini elää auringon alla ja unelmieni mahdollistamiseen.

Olen kirjoittanut nämä asiat ylös sen jälkeen, kun olin elämäni ensimmäistä kertaa yksin matkalla, saarihyppelemässä 2 viikkoa Kreikassa. Tämä matka todella oli matka itseeni. Minulla ei _ k o s k a a n _ ennen tätä ollut mahdollisuutta sellaiseen. Ja toisaalta, kun en tiennyt, millaista itsensä kanssa oleminen voi olla, en sitä osannut kaivata. Olen saanut nuorena perheen ja elämä vei mennessään. On ollut melkoisia haasteita, eikä sijaa itselle, omille haluille ja tarpeille ole ollut riittävästi. Juuri siksi osaan arvostaa todella tätä mitä olen saanut, mitä olen itsestäni löytänyt. Se ei ole minulle itsestäänselvyys. Koen ehdottomasti olevani selviytyjä, ja kasvaneeni ihmisenä sielukkaaksi omanlaiseksi itsekseni juuri kaiken kokemani avulla. Ne ovat tehneet minusta minut.

Joten, tämä matka oli hyvin antoisa.

En tiennyt ennen sitä, että kaipaan jotain suuntaa, jonka voin löytää siltä matkalta. En tiennyt, että rakastan olla yksin ja tarvitsen sitä. En tiennyt, miltä tuntuu antaa mun tunteille, haluille ja tarpeille tilaa. En tiennyt, että tarvitsen vapautta, sillä en ollut juurikaan kokenut sitä lapsuuteni jälkeen. En ehkä tiennyt, kuka on todella se Annika, kaikkien roolien takana.

Matkan jälkeen minulla oli sekä tunne, että olen matkustanut unelmieni saarihypppelyn lisäksi itseeni. Koin, että minulla on selkeä suunta mielessäni. Kuin johtotähti, kirkkaana ja loistavana. Siitä se on sitten kytenyt pikkuhiljaa, ja sanoisin, että se on nyt valmis. Enpä olisi tuolloin kaksi vuotta sitten uskonut, että nuo asiat, mitkä kirjoitin paperille, tulevat toteutumaan näinkin pian. Ja tokihan tämä matka ei ole ollut tähän pisteeseen vain nämä kaksi vuotta, vaan sitä on edeltänyt moni moni asia myös ennen näitä vuosia, jotka ovat vaikuttaneet siihen, miten elän tänä päivänä. Muutamia nostaakseni sanoisin mun heittäytymiskyky, hölläämisen mahdollistaminen, oikeiden ihmisten kohtaamiset ja heidän tukensa, mun avoimuus (elämälle, itselleni, muille) ja resilienssikyky, terapia, teot ja valinnat, joita olen tehnyt vuosia mielessäni hyvä olo itsen kanssa ja elämän merkityksellisyyden kokemisen halu.

Voin todeta, että elämän sitä unelmaani nyt, mistä tuolloin haaveilin. Sellaisena, kuin se juuri nyt on mahdollista. Ja aion todellakin nauttia tästä vaiheesta, kiirehtimättä seuraaviin.

Ja tavallaan uutta unelmaa ei ole, eikä tarvii olla, vaan se on tämä, jota sitten muokkailen siihen suuntaan lähivuosien aikana, joka on mulle ja mun perheelle hyvä. Tässä tätä unelmien elämää eläessä, kuten "tavan elämääkin", kokeilemalla selviää, mikä todella toimii itselle (ja perheelle) – kaikkea ei voi eikä tarvitse tietää etukäteen. Juuri nyt aion pitkittää tätä kaikkea hyvää vellomalla hetkissä ja tarttumaan hetkiin, joita rakastan ja arvostan, joista nautin ja iloitsen.



Annikan päiväkirjasta otteita, lokakuussa 2019: ”Haluan panostaa itseni toteuttamiseen ja saada aikaa siihen. Haluan priorisoida itseäni tässä minulle tärkeässä asiassa ja pitää focuksen siinä.” 1-2 v suuntaviivoihin olen kirjoittanut: ~ toivon, että voisin tehdä pari kolme pidempää matkaa vuodessa niin, että voisin tehdä töitä sieltä: kirjoittamista, verkkovalmennuksia, kuvaamista 5-6v suuntaviivoihin olen kirjoittanut: ~ toimiva työ, mahdollisimman paljon etänä liittyen hyvinvoinnin kokonaisuuteen ~ asunto ulkomailla? ISO HAAVE, mahdollinen 6 v päästä. ~ jopa hyvinvointimatkat


Tehän tiedätte, miten näiden asian laita on. Ei mennyt viittä tai kuutta vuotta. Meni kaksi. Lokakuussa 2019 olen kirjoittanut nämä, ja lokakuussa 2021 mä muutin Kreetalle Villa Toivoon, omaan vuokra-asuntoon (jumankekka villaan, jossa on allas ja puutarha), eli teen pitkiä matkoja auringon alle ja seikkailen Suomessa metsien keskellä. Voin tehdä (etä)työtäni mistä vaan, mulle sopivalla tavalla, vastuullisesti ja laadulla. Olen saanut järjestää ensimmäisen hyvinvointimatkani kesäkuussa, ja ensi vuodella toivon ainakin kahta (kesäkuun 2022 Posion/ Riisitunturin luontoa- ja luksusta hyvinvointilomaan on ilmo auki, löydät sen ttiedot täältä). Minulla on aikaa kirjoittaa ja valokuvata.

Tätä on unelmien mahdollistaminen sellaisena, kuin ne minun elämässäni tällä hetkellä ovat mahdollisia.

Se, miten olen ajatellut ne tuolloin vähän reilu 2 v sitten, on varmastikin hieman eri – mutta sitä on asioiden saavuttaminen ja elämä – alati muuttuvaa, me voidaan sopeutua ja nähdä mahdollisuudet, yksilölliset tekijät huomioiden.



Ella (mun nuorin) nauttimassa aamu-auringosta Villa Toivon terassilla




4 ASKELTA KOHTI UNELMIA lifestyle by Annika M.



1. Mitkä on sulle sopivia suuntaviivoja?

Tykkään mieluummin puhua suuntaviivoista, joka tarkoittaa sananakin väljää ja joustavaa, sallivaa, elävää. Vältän tiukkojen suunnitelmien tekoa yli kaiken. Sekä itselleni, että valmentajan työssäni. Ja suosin suuntia. Tai kirkastamista. Elämä virtaa, joten suunnatkin virtaavat. Aaltoillen, puroina, jokina tai vyöryinä, milloin mitenkin. Välillä sivuhaara houkuttelee katsomaan, löytyykö täältä mun virta. Välillä täytyy käydä siellä, että voi löytää omansa taas vahvempana.

Jos on liian tiukkoja suunnitelmia, tulee siitä helposti suorittamista ja ehkä puskemistakin, se uuvuttaa. Vapaus ja hetkessä elo ovat vaarassa kadota tai ainakin vähentyä. Tiukat suunnitelmat voivat sisältää enemmän odotuksia & tuottaa pettymyksiä, eli johtaa negatiivisempaan tulokseen, jolloin koko ”tavoite” on suuressa vaarassa estyä. Ja hyvä jää vähiin. Tai uupumiseen. Siinä yksi iso syy, miksi niitä vältän. On kuulkaa ollut aikoja, kun tää nainen on suunnitellut ehkä hmm kaiken. Kaiken. Ja arvatkaa, menikö asiat aina kuten suunnittelin. Ja mitä siitä seurasi. Niin. Pettymyksiä ja väsymistä. Itsesyytöksiä. Kontrollia vääriin asioihin. Haitallisia selviytymiskeinoja. Aiempia postauksiani koskien pitkittynyttä kroonista stressiä ja uupumisia voit lukea esimerkiksi tästä.

-> minkälaisia suuntaviivoja elämässäsi on, esimerkiksi <1v, 1-5v, 5-10v?

(tai jaa muuten sulle mieluisaan tai sopivaan tapaan aikajaot, esim. mä oon tuolloin jakanut 5-6v vikan osan, koska siellä on ollut odottamassa yksi iso virstanpylväs. Ja on yhä, mutta pienemmällä merkityksellä, koska asiat ovatkin alkaneet edetä aiemmin <3)



2. Mitä sinä tarvitset juuri nyt, joka kuitenkin voisi jatkossakin tuoda hyvää?

Olen viime aikoina oivaltanut tarvitsemisen ja haluamisen eroa syvällisemmin. Ajattelen, että halut voisi olla enemmän jotain sellaista, mitä mieli on ehkä tuottanut, joskus pitkäänkin. Joka ei välttämättä ole se todellinen tarve tai todellinen halu kuitenkaan juuri nyt. Se voi tulla suhteellisen helposti myös ulkopuolelta tai olla yleensäkin ulkoisen motivaation lähde. Mahdoton johtaa pysyvään muutokseen. Voi olla, että sitä ei ole tullut kyseenalaistettua edes, jos on jotain pitkään halunnut, että haluanko sitä juuri nyt. Välillä haluamisen mukaan meneminen tai päätösten teko tms. on todellakin ok. Mutta jos miettii syvällisemmin mitä päättää valita, siltä pohjalta, mitä minä juuri nyt tarvitsen, päästään enemmän todelliseen aitoon tarpeeseen käsiksi. Vielä kun siihen yhdistää ajatuksen, tekeekö tämä hyvää myös pitkällä tähtäimellä, ollaan hyvällä suunnalla.


-> Haluanko tätä juuri nyt, ja tekeekö tämä juuri nyt hyvää minulle, myös pitkällä tähtäimellä? TAI viekö tämä asia kohden sitä minulle tärkeää asiaa, jota tarvitsen, vai kenties poispäin siitä?




3. Mitä valitset sinulle juuri nyt?

Meillä on monissa asioissa vapaus, ja vastuu, päättää asioita. Se on oikeus, ja velvollisuus. Itseä kohtaan. On taitolaji löytää elämästä ne asiat, joihin voi vaikuttaa, ja antaa muiden olla – päästää irti. Kun tätä alkaa harjoitella, se kyllä tuottaa ajan kanssa hedelmää, lupaan. Ja teidän. Se vaatii aikaa, ja useita toistoja ja pieniä valintoja. Entisenä kontrollifriikkinä (joka oli tapani selvitä elämässä) ja perfektionistin luonteellani kerron, että olen opetellut tätä asiaa vuosia. Ja yhä sallin itseni opetella. Onneksi meidän ei tarvitse tulla valmiiksi.


Kun panostaa niihin, mihin voi, ja pystyy vaikuttamaan niihin, sopivasti omassa elämässään kussakin hetkessä, ne alkavat tuottamaan hyvää, ja päästään hyvän spiraaliin – hyvään elämän virtaan, ja elämän flow´hun. Se tuo tullessaan sen, että hyviä asioita alkaa tapahtua, hyvä alkaa kasvamaan.


Merkityksellisyyden kokema, tyytyväisyys itseen, omiin valintoihin ja elämään, lisääntyy. Niiden asioiden rooli, mihin ei voi vaikuttaa, pienenee. Ne on helpompi hyväksyä sellaisena, etten voi vaikuttaa, kun keskittyy niihin, mihin voi.



-> Mikä on sun unelma, ja millä sen voisi mahdollistaa? Jotteivat unelmat tai suuntaviivat uuvuttaisi, ja että saavutetaan ne ja pidempi hyvä, keskitytäänhän vain yhden ison asian edistämiseen kerralla. Siinä rinnalla voi olla esimerkiksi 1–2 asiaa, joihin panostaa, johtamassa jollain tapaa kohti kirkasta suuntaasi.


Eikä hätää, jos selkeät isommat kirkkaammat suunnat eivät ole selvillä, tee jotain pientä hyvää usein – sekin johtaa hyvään. Jos joskus kirkastuu, kiva. Jos ei, ei haittaa. Kunhan teet pieniä hyviä valintoja kohden hyvää, sulle pienesti tärkeää.



4. Kasvata hyvää ja merkityksellisyyttä tekemällä pieniä valintoja ja arvostamalla niitä. Sitoudu ja anna pysyvälle hyvälle aikaa. Valitse vähäpätöisimmissäkin asioissa tietoisesti sinulle hyvältä juuri nyt tuntuva ratkaisu.

Me meinataan olla niin hirveän kiireisiä. Ja niin kiireisiä, ja tavoitteellisia, että on hankala keskittyä vain yhteen asiaan. ”Riittääkö se muka”. ”Mutta kun haluan nopeammin”. ”Mutta jos teen tämänkin, ja tuonkin, teen paremmin”. Onko parempi se, joka hutkii eniten? Mitä jos lopulta paremmin on se, joka riittää. Mitä jos hitaus ja maltti on se, joka johtaa pysyvään hyvään – pysyvästi enimmäkseen hyvän elämän kokemiseen ja unelmien tavoittamiseen. Täydellisyys on epätäydellisyyttä. Jos jahtaa vain täydellisyyttä, ei sitä taida koskaan tulla.

Ainoa tapa saada sut sitoutumaan sun päätöksiin on riittävän pienet teot. Pienet, jotka ovat mahdollisia, SUN ELÄMÄSSÄ, jotka tuo onnistumista ja positiivisia tuntemuksia. Pienet teot, joissa huomaat onnistumisesi tai hyvän, jota se tuottaa.


-> Mitä kaikkea pieniä päätöksiä voitkin tehdä kysyen itseltäsi, onko tämä se, mitä juuri nyt tarvitsen/ aidosti haluan?


Ihan pikkiriikkisenä esimerkkinä voin kertoa, että allekirjoittanut aloitti reilu viisi vuotta miettimään, haluaako aamulla kahvia vai teetä. Hedelmää vai munakasta. Isompana esimerkkinä voisin kertoa, että päätin vajaa 2 v sitten lopettaa crossfitin ja painonnoston, ja siirtyä liikuttamaan mua ja mun kehoa täysin vapaasti fiiliksen mukaan. Yksi parhaita päätöksiä elämässäni, josta olen saanut niin paljon hyvää, etten tiennyt sen edes olevan mahdollista. Päätökseen tarvittiin 8,5 viikon ulkomaanmatka, pitkittynyt sairastuminen ja eka koronakevät, ennen kuin pystyin näkemään sen mitä todella aidosti tarvitsen. Päätös oli vaikea, crossfit kuplasta oli vaikea astua ulos ja silloin mun oli vielä vähän vaikeaa luottaa siihen, että teenkö oikein itselleni. Mutta – aikalailla aina pääsee takas. Aina saa valita toisin. Kaikkien uuvuttavien asioiden keskellä vuosien aikana olin unohtanut itseni. Se vaati sen, että aloin kysyä itseltäni asioita. Nykyään ne tulee automaattisemmin kuin itsekseen. Useimmiten. Harjoittelua, harjoittelua. Toistoja. Ja aikaa.



Inka (mun vanhin) Haniassa yhtenä sateisena päivänä.




UPEIN HETKI, joka juuri nyt nousee mieleen:

Niitä on nyt kuluneen viikon aikana ollut monia! Jos nostan yhden, niin se on se, kun ajettiin sateisena päivänä naapurikylän ohi, näin hurjana ja villin vapaan vyöryvät aallot, ja kysyin Inkalta, voidaanko ajaa merelle. Mentiin, riehaannuttiin aalloista hetkeksi täysin. Mä niin irtauduin. Rakastan tällaisia heittäytymisiä. Oloa, jossa tunnen olevani villi ja vapaa. Ja vielä kun sain jakaa tän mun tyttären kera.

(kuva alla)



KURJIN HETKI, joka juuri nyt nousee mieleen:

Se, kun tiedostan, että muru ei ehkä ole tulossa tänne. En siis yhäkään tiedä, pääseekö muru käymään joulunaikaan vai ei. Tietämättömyys on tuskaisaa. Ja se, etten voi vaikuttaa tämän enempää, ja toisaalta on asioita, mihin murukaan ei voi vaikuttaa, vaikka haluaisi, on vielä tuskaisampaa. Mutta ei auta, keskityn siihen mitä hyvää täällä on – sallien kuitenkin itselleni näitäkin negatiivisiäkin tunteita. Ei ole huonoja tai hyviä tunteita, vaan on tunteita. Kaikkia tarvitaan, enkä enää sulje mitään pois. Sillä jos jotain sulkee pois ja estää, se tarkoittaa myös hyvän estämistä. Kiitollinen olen myös siitä, että nykyään osaan ja pystyn tuntea.



JUURI NYT

Täällä vihertää. Alueet, jotka olivat aiemmin lähinnä kiveä, on nyt vehreyden peitossa. Ja kukkii lisää, mantelipuut ja ruusut alkaa olemaan upeita! Kukat tuovat mulle paljon iloa.

Oon Rethymnonin vanhassa kaupungissa ihanan bohemiantyylisen ravintolan ulkoterassilla. Löysin tänne vahingossa, haahuillessani. Olin selannut autossa muutaman minsan Rethymnonin kuvia instassa ja koittanut katsoa, että mihin menisin kahvilaan odottamaan et Inka on tatuoitavana. Bongasin ihanan kuvan, jossa ei lukenut mikä tän paikan nimi on tai missä paikka on. Haahuilin vanhan kaupungin lumoavilla kujilla ja aloin tuntea yhteyttä tähän paikkaan.


Oon ollu sitä mieltä, et isot kaupungit ei oo mun juttu. Ainoastaan Malaga on poikkeus, muuten pidän vaan Kreikkalaisista vanhoista pienistä vanhoista kaupungeista (lemppareita Paroksella Naossa ja Naxoksen vanha kaupunki Chora).


Tähän kaupunkiin kuitenkin tuntuu tulevan yhteys. Sieluni pitää tästä, väreistä ja muodoista, kapeista kujista. Ja, kuinka ollakaan, haahuiltuani pari kilsaa, ehkä tunnin (en tiedä, en käytä kelloa muuta kuin pakon edessä), kävelen tän bongaamani kuvan kujaa ja oon että nonni, tässähän se onkin, tätähän mä odotin, tämän mä halusinkin nähdä ja tänne mä halusinkin tulla syömään. Tämän mä halusin löytää, vaikka se ei ollut mun suunnitelmana. Iso kaupunki, ja mä olin vaan nähnyt yhden pienen kuvan. Aikamoinen sattuma. Kiitos universumi.



IKÄVÖIN

Murua. Läheisyyttä. Tärkeyden tunnetta.



MIETIN

Että aion nyt ”vaan” nauttia tästä mitä mä olen saanut järjestettyä itselleni, ja tästä mitä maailma mulle tarjoaa. Katsoa, miten tuleva muodostuu mun ja mun perheen kanssa niin, että meidän on hyvä. Nyt on kaksi kuukautta takana vasta. Tiedän taas syvemmin, mitä haluan, mikä minulle riittää ja mitä tarvitsen. Yritän parhaani huomioida mun perhettä ja kaikkea tähän kokonaisuuteen vaikuttavaa, edistäen tärkeinä pitämiäni asioita. Koitan antaa muutokselle sen tarvitseman tilan ja ajan, sekä itselleni että muille. Asiat ei tapahdu ihan yhtäkkiä. Toisessa asiassa sopeutuminen kestää kauemmin kuin toisessa, toiseen auttaa aika, toiseen irtipäästäminen. Toiseen taas en voi vaikuttaa.

Mikä tärkeintä, tiedän, että minä riitän, mun tekeminen riittää. Se mihin pystyn, riittää. Meillä ei ole kiire, minulla ei ole kiire. Meillä on elämä aikaa. Kunhan muistaa kunnoittaa sitä.

Mä koitan ajatella, et elän niin, että voin olla tyytyväinen siihen, miten elän juuri nyt. Huomisesta ei voi tietää. En tarkoita, että sitä tarvis liikaa pelätä. Mutta tarkoitan, että elämä ei ole ikuista ja se on hauras. Aikaa ei ole loputtomiin ja sitä voi tuhlata "väärin". Mä olen sen elämältä ikävä kyllä oppinut menettäessäni veljeni. Arvostan jokaista päivää, jonka saan elää, tietäen että teen hyvää itselleni ja mahdollistan hyvän elämäni. Jos jotain saisin toivoa, toivoisin että muru tulisi. Että me voitaisiin jakaa meidän elämiä niin paljon, kuin se on mahdollista, tässä uudessa elämäni kirjassa.



Rethymno vanha kaupunki


Lisää muutoksesta kohden itsesi näköisestä elämästä ja unelmien toteuttamisesta löydät MoreMe valmennuksestani, valmennuksen sivulle pääset tästä, – seuraavan kerran valmennukseen on mahdollista päästä mukaan maanantaina 3.1. Pidän fb-liven alkuvuodesta (joka jää myös tallenteeksi) koskien elämän merkityksen lisäämistä ja unelmointia. Saatavilla itsenäisenä ja yksilöllisenä valmennuskokonaisuutena, sitoumuksetta tai 6kk settinä – ihan miten sulle on paras just nyt. Laita mulle suoraan yksityisviestiä tai shköpostia <3 Blogini lukijana tarjoan sinulle vielä spessualen: -5€/kk (mainitse ilmoittautumisen yhteydessä)




Terkkuja auringon alta,

Villanhaltija- Annika

42 views0 comments