Elämää Kreetalla, Villanhaltijan päiväkirja osa 1.

Updated: Nov 19, 2021

The suuntaviiva: olla
Now on: ensimmäinen viikko yksin villassa Kreetalaisessa pienessä kylässä, jonka vuokrasin sokkona Suomesta käsin
Read: lohikäärmeen hännän pyyhkäisyt taivaalla ja appelsiinien huumaava tuoksu - parhaita aamurutiineja auringon alla

Kun pääsin tänne omaan villaan, tunsin että haluan, ja tarvitsen, hieman tilaa ja aikaa vetäytyä omiin oloihini. Vietettyäni murun kanssa viikon kahden, halusin jatkaa sometonta aikaa yksinkin. Se on tuntunut hyvältä päätökseltä, ja aion jatkaa sitä vielä, sen verran tai sellaisena, kuin se tuntuu minulle hyvältä. Yksi asia, mitä haluan tältä Kreetan ajalta, on kirjoittaminen. Nyt minulla on ollut aikaa ja energiaa siihen, olemisen ja nukkumisen lisäksi. Siksi haluan nyt kertoa elämästä täällä auringon alla enemmän näin blogin muodossa, kuin somessa. Ainakin nyt. Koska tämä on nyt minulle hyväksi ja tuntuu riittävän hyvältä vaihtoehdolta tähän hetkeen.


Hedelmäpuiden sato juuri nyt, saatika omat hedelmä- ja pähkinäpuut, on ihan parhautta <3



Vietyäni viime viikon torstaina murun kentälle Suomeen paluuta varten, tiesin että minulle tekee hyvää tehdä jotain kivaa. Siinä oli nimittäin kyynel silmäkulmassa useamman kerran, kun hyvästeltiin. En oo ikinä ollut näin pitkään erossa Ellasta, enkä murusta, kaikista mun rakkaista. Ja varmuutta siitä, milloin me taas murun kanssa nähtäisiin seuraavan kerran, ei vielä ole. Sekin teki olon surulliseksi. Onneks tytöt tulee kuukauden päästä.

Suuntasin lentokenttää lähellä olevalle rannalle avoauton katto auki, popit soiden, ja vietin ihanan päivän rannalla paratiisissa. i Seuranani oli Herra Hanhi, Hiipivä Kissa ja pari turistiakin siinä jossain välissä kävin. Enimmäkseen sain uida ja olla itsekseni.

Paluumatkalla kotiin villalle katto auki kiemuraisia ihania vuoristoteitä. Matkalla oli ohjelmassa kaupassa käynti: kuukauden isommat tarpeet + extempore puutarha reissu, josta olin haaveillut. Täällä haluan elää haaveet todeksi, tai taidan tehdä niin muutenkin elämässä, nykyään. Tämä oli oikein hyvä teko aloittaa yksin olemisen aika näin.


Marathi beach on mun mielestä täällä suuntaa paras ja kaunein ranta. Vesi oli vielä viikko sitten todella lämmintä. Ja niinkuin kuvastakin näkee, vesi on kristallin kirkasta ja ranta tajuttoman pehmeää kullan väristä hiekkaa. Uin joku sata kertaa. Ja aloitin kirjan. Ainoan, onneks olin pakannut sen viime hetken pakkaus paniikeissa kuitenkin. Aiemmin oltiin Ellan kanssa tuolla seuraavalla poukamalla snorklaamassa. Oikein hyvä ranta snorklata, nähtiin monneja ja rauskuja, joita en mäkään ole ennen nähnyt. Ellalla oli hauskaa, kun huvitin sitä niin, että mä snorklasin ja se sai istua mun selässä kyydissä :) Suolainen vesi on upeaa. Tänne rannalle mennään kyllä joulukuussa heti ekana, kun saan taas auton, kun tulee aurinkoinen päivä. Ja kyllä, aion uida myös sitten. Täällä moni on kertonut uivansa läpi vuoden - myös Australian lämmöstä tänne muuttaneet. Joten kyllä minäkin, suomalainen kuitenkin. Olenhan nyt kaksi alkukesää uinut Suomen Lapin joissa ja puroissa, jossa on just jäät lähteneet.


Auringon nousuun heräilevä Gavalochorin kylä - uskomattoman kaunista! Sävyt oli tässä tiistai aamuna aivan maagiset! En meinannut uskoa silmiäni. Ei tarvita filttereitä.


Tiistaina heräsin toistamiseen upeaan auringonnousuun, taivaalla leikitteli pehmeän pinkin, oranssin ja purppuran sävyt. Auringon nousu elää, kuten minäkin, ja maailma. Avasin ikkunaluukut taas innokkaasti. Odottaen, minkälainen näkymä sieltä tänään paljastuu. Tällähetkellä tuntuu, että paljastan joka kerta erilaisen maiseman. Ikkuna, jonka näköjään aina avaan ensiksi, tarjoaa mielestäni kauneimman maiseman ulos.

Riippuu mistä kulmasta katsoo, näkeekö omat palmut ja hedelmäpuut, vai kauniin venetsialaistyylisen kylän, joka on niin idyllisen suloinen juuri sen rosoisuuden vuoksi. Kirkon kellotorni ja kaartuvat valkoiset katot. Kirkon vieressä kylän korkein puu, trooppinen suuri palmu, ikään kuin keskipiste kylälle täältä katsottuna, vartioimassa siinä ylhäällä kaikkea, ylväänä.


Vaikka pidän, tai siis rakastan, terrakotan ja tiilen sävyjä, täällä nekin pääsevät lisäulottuvuuksiin erityisesti auringon nousun aikaan. Miltä sellaiset sävyt näyttävätkään katoissa, vaaleissa kiviseinissä, meidän pienessä kylässämme. Upealta. Eikö vain?



Auringonnousun taikaa ja värien ilottelua, vuorien suuntaan. Tää kaikki näkyy mun terassilta! Ja kuvat auringon noususta on samalta aamulta mun järkkärillä otettu - noin tunnin aikaikkunassa.


Pehmeä pinkki ja alati muuttuvat sävyt kohoavat taivaalle ikään kuin lohikäärmeen häntä olisi pyyhkäissyt pilviä ja sävyjä aamun ilotteluillaan taivaalla liihotellessaan.

Kaunista. Rauhallista. Ja pehmeää. Kaikkea sitä mitä juuri nyt tarvitsen. Kiitos luonto ja maailma, universumi. Ja minä.



Tässä aamupalakuvassa tein pannareita kreikkalaisen jugurtin, omien appelsiinien ja paikallisten pähkinöiden kera. Päällä myös kiiwiä. Nam. Kuvassa näkyy hyvin myös mun ostama lemppari kukka, joka äiti tiesi kolibrin kukaksi. Todella kaunis. Muistuttaa mua Espanjasta, jossa olen ihastunut näihin. Pressopannun ostin tänne, kun löysin Kalivesin marketista erinomaista kahvia - niin ja presso on mun lemppari tapa tehdä kahvi. Koska tiedän, että kaipaan mun rakkaita, jotka on kaukana, on musta tosi tärkeää, että mulla on kivoja asioita täällä.



Appelsiinit ovat omassa puussani nyt parhaimmillaan! Jumpe miten hyviä ne ovat! Mun rakkaimpia aamurutiineja on ikkunoiden avaamisen ja kauniiden maisemien ihailun jälkeen appelsiinien kerääminen syötäväksi. Se tuoksu, kun irroittaa kypsän appelsiinin puusta, se on taivaallinen. Mulla tulee myös siitä tuoksusta mieleen mun ja murun eka yhteinen ulkomaanmatka, kun pyöräiltiin Turkissa vuorilla ja poimittiin appelsiineja suoraan puusta syötäväksi.

Kun olin Suomessa muutaman päivän, oli tullut runsaammin vettä ja sen jälkeen tuli lämmin aalto, se sai mun appelsiinit turpoamaan (ja muidenkin, oon nähnyt jättejä!). Nämä oman puun appelsiinit on parhaita appelsiineja ikinä, mitä oon maistanut. Syön sen verta niitä päivässä, kun tuntuu nautinnolliselta, vaikka on alkanut jo vähän mietittyttään, et koska ne loppuu. Mutta kyllä niitä riittää. Syön niitä yleensä eniten jugurtin kanssa, välillä pelkästäänkin. Tai enemmänkin mun jugu annos taitaa olla appelsiinia hunajalla ja jugurtilla, kuin jugurttia hedelmillä :D Ja se hunaja, ah. Ostin sitä yhdestä ravintolasta, missä käytiin Kissamoksen alueella, saaren länsipäässä, ennen meidän oman villan saamista. Ravintolan omistaja kertoikin, että hänellä on suomi-tuttuja, jotka kuskaavat pakulla hänen oliiviöljyään suomeen. Miksihän hunajaa ei tuoda. Meillä ainakin yks tärkeimmistä tuomisista on matkalaukussa aina parin kilon pönikkä hunajaa, milloin miltäkin papalta ja hunajamieheltä ostettu – ai että niitäkin juttuja riittäis. Joskus ehkä.



Lautasella on aamupalalla ainakin appelsiinia <3 Luulen, että satoa riittää lähes joulukuulle? Kunnes siirrytään kokonaan sitruunakauteen. Kuvan jugukulhossa myös granaattiomenaa omasta puusta. Ja Suomi-kotoa tuodut servetit - muistuttamassa kodista Suomessa <3


Onpahan mitä muistella kiikkustuolissa itsekin vanhana. Se on muuten yksi mun elämänsuuntaviiva itseäni varten. Mielummin kokeilen, pidänkö, jos jotain haluan, kuin jättäisin tekemättä, kokematta ja elämättä. Haluan elää niin, että on kiikkustuolissa sitten, mitä muistella, hyvällä ja ilolla.

Aamujuttuihin menee kotva, koska kun ei ole mikään kiire, kaiken saa tehdä juuri niin rauhassa kuin haluaa, ja miten se juuri nyt tuntuu hyvältä. Useimmiten mä vielä oikein viivytän hetkiä, ja kaikkea kaunista, ihanaa tai hyvää, ja vellon siinä hyvässä. Ai että.



Yks lemppari olemisen puuhista on olla auringon alla. Altaalla, aurinkotuolissa, tai terassilla istumassa ja ihailemassa vuoria, tai riipparissa lukemassa tai ihan vaan olla olemassa. Ja onhan tuo oma priva allas nyt ihan huippu. Aurinkoisempana ja lämpimämpänä päivänä käyn aamusta iltaan uimassa, monta kertaa. Jos on vähän pilvisempää, yleensä kerta riittää. Oon aloittanut taas uimaan ihan tekniikkaakin. Vesimeloni uimalelulla lilluttelut taitaa olla ohi, siihen tuli pieni reikä enkä oo saanu vielä paikattua. Ehkä sitten, kun vähän lämpimämmät aurinkokelit tulee taas (nyt on ollu pilvistä). Tai kun tytöt tulee. Pitäis löytää sit jostain paikkakin. Ehkä Kalivesista sais, jos muistais soittaa et onhan pyöräliike auki, ja pyöräilis sinne joku kerta.




UPEIN HETKI, joka juuri nyt nousee mieleen

Tässä kuluneessa viikossa ja mun uudessa elämänvaiheessa on jäänyt vahvasti mieleen eka aamu yksin. Näin millainen upea pehmeän purppura auringon nousu täällä nyt voi olla. Säntäsin ulos katsomaan, ihastelin kotvan, palatessani villan portille mun lempi männyn tuoksu tulvahti mun nenään ja koin ensimmäisen yksin olon onnellisuuden tunteen täällä. Sellaisen rauhaisan hyvän olon tunteen. Se mänty, ah, oon sanonut heti ekasta päivästä täällä, et rakastan sen tuoksua. Ei ihme, että Kreikkalainen mäntyhunaja on niin hyvää, ja että mehiläisetkin rakastaa niitä. Minä myös. Nää auringon nousu kuvat, mitä tässä jutussa on, on kaikki siltä aamulta. Wau.



Tätä hyvää oloa ja tunnetta vahvistin ja lisäsin vielä joogan ja meditaation avulla. Tää yläterassi on kyllä aivan mun mieleen. Napit korvilla, niin ei satunnaiset rakentamisen äänetkään juuri häiritse.



KURJIN HETKI, joka juuri nyt nousee mieleen

Se, kun joutuu kirjan sivua kääntäessään, halutessaan pitkittää sitä, miettimään kauanko kirja kestää. Että haluaako varmasti kääntää sitä sivua, sillä se on ainoa romaani, mikä mulla on mukana ja mitä en ole aiemmin lukenut. Rankkaa. No joo ja sitten on naapurin talon rakennus projekti: he rakennuttavat kuulemma taloa tyttärelleen talviksi ja vuokraavat kesäisin turisteille. Melua tulee vähemmän, mitä ajattelin alkuun, mutta sitä on kyllä sitten taas useina päivinä.



Naapurin rakennus projektista ja naapureista

Onneksi rakennuttajat ovat erittäin mukava eläkeläispariskunta, jotka huutelevat joka aamu mut nähdessään kalimerat ja joilta sain myös kutsun tulla nauttimaan kahvia tai viintä. En vielä mennyt, koska en jaksanut. Kiitin kauniisti kutsusta ja sanoin, että tulen mielelläni ”some day”, johon isäntä huusi heidän yläkerran parvekkeeltaan, että ”now is Sunday” 😊 Mä siinä sit kotvan korjailin tätä asiaa. Ja he opettivat mulle muutaman sanan taas kreikkaa. Kuten mikä on verho tai verhot. Tärkeää tai ei, haluan oppia ja on viihdyttävää. Vaimo puhuu vain hollantia(?/ deutch – onko se sit hollantia vai saksaa, en oo ihan varma) ja kreikkaa, hänen kanssa lähinnä elekielellä jutellaan välillä kissoista ja välillä uimisesta altaasta. Mies puhuu vähän niiden lisäksi englantia, yleensä noita kolmen sekoitusta. He tietävät tän itsekin ja se naurattaa meitä kaikkia. Mä ymmärrän suunnilleen joka kolmannen tai kymmenennen sanan. Mies kysyy ohi kulkiessaan, ”are you happy”? johon minä vastaan, ”yes, I am happy, are you? and your wife?”. Ja puhutaan siitä, miten ihana aurinko on. Sellaista. Välillä heidän kanssa kohautellaan olkia ja levitetään kädet – ei ymmärretä toisia, mutta ei haittaa. Nauretaan päälle. Se on ihan ok. Jos halutaan tulla ymmärretyksi, keksitään kyllä keinot.

JUURI NYT

Täällä on alkanut kukkia joka puolella: mun portille puhkesi köynnös kukkimaan lohenpunaisena, pihalla kiviruukuissa pelargooniat ja aidassa jokin alppiruusun ja liljan väliltä oleva. Miten ihanaa, että täällä syksy tarkoittaa myös kauneutta ja värejä luonnossa. Appelsiinien satokausi on tosiaan parhaimmillaan, ainakin mun pihassa. Pähkinäpuun satokausi on ohi – onneksi kerkesin poimia muutaman ja leikkiä Ellan kanssa viidakon Janeja. Onneks niitä saa ostaa lähikaupasta tuoreena, sato tulee erilailla eri paikkoihin. Niitä mä laitan mun juguannoksen päälle. Kaipaan ihan hirveästi mun rakkaita, ja Espanjaa. Mut enköhän mä nauti täälläkin elämästä. Toivon niin. Luulin myös, että pyörämatkan paluu rannalta villalle olis silkkaa ylämäkeä ja todella raskasta sellaista. Vielä mitä. Kävin heti lauantaina testaamassa, kun oli rantakelikin, ja ei tarvinnu taluttaa kertaakaan. Oikein jees, ja tää oli positiivinen ylläri myös.

IKÄVÖIN

Suomesta rakkaiden lisäksi (vielä kuukausi ja 2 yötä, että mun tytöt tulee, kun kirjoitan tätä, ja murusta ei vielä tietoakaan – kaameeta!) kirjaston kirjoja.



MIETIN

Tuumaan, että tätä mä haluan kokeilla. Puolen vuoden päästä, tai vähän aiemmin, mä muodostan mun käsityksen siitä, onko tämä sen arvoista, että mun kannattaa olla rakkaista erossa välillä pidempään mitä haluaisin, toistamiseen, vai saanko mä täällä hyvän elämän, auringon alla.

Tulevaisuudessa paikka ei tule olemaan tämä, vaan Espanja, mutta sillä ei ole juuri nyt väliä, sillä tämä on nyt vuokrattu kuudeksi ja puoleksi kuukaudeksi - huhtikuun loppuun saakka. Jos sitten päädytään siihen, että jossain vaiheessa hankitaan Espanjasta kakkoskoti, niin sinne pääsee tulemaan helpommin (halvemmalla ja suoralla lennolla, eli esim. Ella pääsee sinne ympäri vuoden itse ja tänne ei - se on toinen isoista syistä, miks joudutaan olla nyt niin pitkään erossa pikku murun kanssa.) Jos nyt kestän tän kuukauden pätkän erossa mun rakkaista, niin mä sit saan todella niiden rakkaiden kanssa täällä laatuaikaa, ja pystyn todella tarjoamaan täällä sitä heille. Tämä paikka on todella hieno paikka viettää pidennettyjä lomia läheisten kanssa.

Minä olen läsnä itseäni varten. Ja olen läsnä rakkaitani varten.




Tällaista täällä, palaillaan taas ensi perjantaina lisää, toivottavasti tämä oli viihdyttävää luettavaa. Mukavaa viikonloppua!


Annika

104 views0 comments