top of page
Annika

Annika Myllykoski

Minulle on tärkeää elää arvojeni mukaista elämää - jokaisella elämänalueella.

Haluan olla läsnä hetkessä - niin itseäni, kuin ympärillä olevia ihmisiä ja luontoa varten. Näin osoitan myös arvostamista. Kenen kanssa ja siellä missä milloinkin olen.

Läsnäolon ja luonnon lisäksi vapaus on yksi tärkeimpiä arvojani. Siksi hakeudun luontoon ja ympäristöihin, jossa sieluni rakastaa olla. Minä tarvitsen niitä - hiljaista luontoa ympärilläni, tuntureiden ja vaarojen näkymiä - luonnon äärettömyyttä ja sen kokemista joka aistilla. Vapaus näkyy ja tuntuu eri elämänalueilla, ja se on minulle merkityksellistä. Voidakseen kokea hyvää ja
flow´ta, tarvitsee asioiden ja tekemisen & olemisen olla vapaaehtoista. Voidakseen tuntea yhteyttä itseen ja omaan kehoon, tarvitsee ensin löytää sama kieli oman kehon kanssa.

 

Olen entinen ylisuorittaja. Perfektionisti ja kontrolloija. Kiirehtijä. Oppinut astumaan ulos uupumisen kierteestä. Arvostan elämää ja haluan nauttia siitä kehoani kunnoittaen, sieluani, sydäntäni ja mieltäni huomioiden.
Toivuin viimeisimmästä vakavasta kroonistuneesta ylirastiustilasta yhteensä 7 vuotta ja oppinut sinä aikana valtavasti, sekä kehostani, itsestäni, että tutkitusta tiedosta ja yksilöllisyydestä.
Totesin viimein vuoden joulukuussa 2021 täydenkuun aikaan, ettei minun tarvitse enää pelätä uupuvani uudelleen. Kehoni on täysin eheytynyt. Olen oppinut uusia ja kantavia toimintatapoja ja ajatusmalleja. Tunnen itseni. Lopulta kesällä 2021 myös kehoni alkoi tuntua omaltani - tunturikesän jälkeen kaikki vaan loksahti paikoilleen lopulta.

Tätä hyvää, mitä minulla on ammattaitoni lisäksi, haluan jakaa ympärilleni.

Tule lumoutumaan mun kanssa!

- Annika

Annikasta

    E L Ä M Ä N T A V A S T A N I

Yläpuolelta luitkin siitä, mikä minulle on tärkeää, eli arvojeni mukaisesta antoisasta elämästä, jossa on runsaasti vapautta ja nautintoa & kehon, sielun ja sydämen huomiointia. Läsnäoloa tässä hetkessä. Sallimista. Omana itsenä olemista.

Heti ensimmäisenä haluan kertoa, että minulla on unelmieni Tunturitupa Sallatunturissa! Ja kakkosasunto eteläisessä Suomessa. Haluan ajatella ne näin päin - "ykköskoti" tuntureiden välissä, suon ja erämaan laidalla, revontulien alla, on minun sielun, sydämen ja mielen kotini. Siellä vietän suurimman osan ajastani ja siellä on yritykseni, LUMO tila Oy:n koti.

 

Pidin juuri eräänlaisen sapattivuoden, jolloin asuin Kreetalla ja Sallatunturissa. Möin ison osan omaisuudestani ja elin reilu vuoden villinä ja vapaana unelmieni elämää. Käytin säästötilin tyhjäksi, mutta täytin mielen sopukat ja koen olevani rikas! Tämä vuosi oli mahtava!

Kesän aloitin asumalla retkipakussa hetkisen. Sitten asuin suloisessa Tunturituvassa syksyyn asti <3 Aivan Sallan kansallispuiston kupeessa. Erämaan laidalla. Sieluni unelmapaikassa!
Sitä ennen minulla oli 7,5kk ajan unelmien Villa Toivo Kreetalla pikkuisessa kylässä, vuorten ja meren äärellä. Valkoinen villa, omalla uima-altaala(!) ja puutarhalla. Vuoret näkyivät terassilleni.

 

Sapattivuottani edeltävän vuoden sain seikkailla retkipaku Rondalla Suomen Lapissa tuntureiden kupeessa ja vesistöjen äärellä.  Nukahtaa revontulien alle syksyllä tai aloittaa kesäaamut pulahtamalla mitä uskomattomiin luonnonvesiin. Kävin myös rannikolla nauttimassa hiekkarannoista ja merituulista.

 

Unelmoin pienestä asti asumisesta auringon ja palmujen alla. Nykyään siihen unelmaan on tullut myös sielun unelmat - unelma omasta pienestä ja kodikkaasta eräkämpästä, keskellä ei mitään, jossain Kuusamon jokien varsilla tai Sallan kairassa.

 

Tämä onkin ollut yksi iso tekijä omanlaiseni elämän mahdollistamisessa edellisten vuosien aikana - luoda ammattiosaamisestani ja työstä sellasista, joka tukee elämäntapaani. Saan viettää kiireetöntä aikaa luonnossa ja jakaa hyvää ympärilleni. Tärkeää!

       U U P U M I S E S T A N I 

2015, edellisen uupumuksen jälkeen (vakava pitkittynyt ja kroonistunut ylirasitustila & stressitila + hormonitoiminta ja suolisto sekaisin yms.), terapian ja itsetutkiskelun avulla ymmärsin, että mun elämäntapojen ja selviytymiskeinojen tarvitsee muuttua, että mä jaksan ja voin hyvin. Pikaratkaisut ja kiirehtiminen on loputtava. Suorittavasta elämäntavasta on irtauduttava.
 

Hyvinvointi aukesi mulle ihan uudella merkityksellä; aidommin. Ja sitä tartti ensin harjoitella. Menetin mun veljen 2013, ja se oli rankka asia. Sen jälkeen halusin elää itselleni hyvää elämää, mutta keinot olivat vähän väärät ensin. Sallittakoon se silloiselle nuorelle Annikalle - parhaani tein, mutta voi hyvän tähen, aivan liikaa.
Vasta myöhemmin opin sallimaan levon ja olemaan, liikkumaan aidosti kehoa kuunnellen ja rennosti, nauttien liikkeestä ja vapaudesta (siinäkin!), ravitsemaan kehoani riittävästi ja nauttimaan kehostani, joka oli muuttunut hormonisotkujen ja kroonisen stressin takia.
Eli tarvitsin sen ylilyönnin, että opin arvostamaan perusasioita. 
Opin toimimaan niin, että se tekee minulle hyvää nyt ja pitkällä tähtäimellä. Lopetin pikaratkaisujen etsimisen.


Melkoisen helposti paineen kasvaessa ylivireyteen ja perfektionismiin taipuvainen kehoni ja mieleni tarvitsevat paljon vapautta, hölläämistä, luontoa ja rauhaa tasapainoiseen elämiseen.
Yhteyttä itseen, luontoon, muihin ihmisiin ja tähän maailmaan - koko universumiin.
Olen oppinut kysymään itseltäni usein omia kuulumisia, ja reagoimaan näihin. Ja itse asiassa kehoni ei ole enää ylivireyteen taipuvainen, jos elämän kuormituksen kokonaisuus  on suhteellisen hallissa. Se oli ne ruuhkavuodet ja kiireinen suorittava elämä, jossa mä jäin kaiken alle, mitkä tekivät hermoston herkäksi joksikin aikaa. Mutta se palautui. Kuten aivot ja kehonikin. Keholla on uskomaton kyky toipua ja eheytyä!


Tässä vuosien aikana mä olen todella harjoitellut. Onneksi elämää saa harjoitella, ja muutoksen onnistumisessa epäonnistumiset kuuluvat asiaan. Vielä jokunen vuosi sitten mä elin CrossFit kuplassa (ihana laji, ei vaan sovi mun keholle ja mielelle), jonka lisäksi harrastin aktiivisesti  painonostoa. Ja uin, pyöräilin, juoksin, sauvakävelin, kaikkea. Ja dieettasin -  "ihan vaan vähän".
Kunnes tuli Espanja ja vuoret.
Kaikki muuttui, kun tulin kipeäksi enkä päässyt CrossFit salille. Menin luontoon Espanjan asunnon takapihan vuorille ja löysin kadoksissa olleen syvän yhteyden muhun ja luontoon. Siitä ei ollut enään paluuta ja sen jälkeen en ole itse käynyt salilla. Vaan luonnossa.
 

Nykyään liike on minulle nautintoa, vapautta, monipuolista ja  hyvän olon liikettä - iloa tuottavaa ja keholle hyvää tekevää. Luontoliikuntalajit ovat suuressa osassa siinä, missä ja miten liikun. Rakastan vaeltaa ja retkeillä ympäri vuoden eri välineillä tai lajeilla, luontojoogata ja polkujuosta. Syöminen on rentoa ja mutkatonta, haluan ravita mun kehoa ja pitää musta hyvää huolta. Ja olla hyvä & fiksu roolimalli ympärilleni.

 

Isoissa tulevaisuuden unelmissani haluaisin mennä illalla nukkumaan revontulia ja tähtiä tuijotellen takkatulen rätinässä (tai nauttia yöttömän yön kultaisesta auringonvalosta), herätä aamulla pikkuruisesta mökistä keskeltä erämaata, sytyttää tulet takkaan, keitellä pannukahvit rauhassa ja juoda ne vilttiin käpertyneenä katsellen ulos luonnon kauneuteen. Ihmetellen ja hämmäsellen, mitä se maailma minulle tänään tarjoaa. Sitten miettisin, millaiseen maisemaan sieluni halajaa tänään, minne sukset tai jalat mut voisi viedä. Ja saman aikaan mulla vois olla se pieni kakkosasunto Espanjan auringon alla, ympärilläni meri ja vuoret. Tämän haluaisin jakaa ainakin suurimmilta osin rakkaan kanssa.

 

Juuri nyt keskityn elämään tätä elämää. Tärkeintä mulle on nauttia siitä. Elämästä. Tästä hetkestä.
Ja toki aina välillä teen tekoja kohden seuraavia unelmia. Jotka olisi sen ison unelman tapaisia, sellaisia kun ne tässä hetkessä ovat mahdollisia. Ja sitä mukaan, kun tulee eteen tarve sopeutua elämän muutoksiin.

Suurella todennäköisyydellä mut löytää aina helpoten jostain Kuusamon ja Sallan kupeesta. Sallassa on rauha ja selun koti,mutta usein mä päädyn Kuusamoon, jossa on myös mun suvun juuret. Olen neljännen polven Kuusamon kävijä ja rakastaja. Sen tuntee. Tunnen kuuluvani sinne.
Mut löytää myös riippumattoretkeilemästä, joogaamasta tunturista, uimasta uskomattomista luonnovesipaikoista tai rekipaku Rondasta, jonka kans oon Kuusamon kauneimmilla rannoilla tai keskellä erämaata, jossa ei muita juuri näy


 

    L U M O  t i l a  O y
Oma rakas yritykseni, jossa jaan hyvää ympärilleni. Hyvä saa kasvaa. Lue lisää tästä.

   T I T T E L I T

- Luontojoogaohjaaja, valmistun tammikuussa 2023, Päijät - Hämeen kesäyliopisto

- Luontovalmentaja, valmistun tammikuussa 2023, Päijät - Hämeen kesäyliopisto

- Urheiluravitsemuksen asiantuntija, 2021, Itä-Suomen avoin yliopisto

- Liikunta-alan ammattilainen, 2015, Urheiluopisto Kisakeskus

- Personal tariner, 2015, Urheiluopisto Kisakeskus

- Parturi-kampaaja, 2005, Kokkolan ammattioppilaitos

  L I S Ä K O U L U T U K S E T  MM.

- Urheilijan häiriintynyt syöminen -webinaari, 2021, Oman Elämänsä Urheilija + Syömishäiriökeskus

- Miten puhua painosta -webinaari, 2021, HUS, Syömishäiriöliitto + Terve Paino ry.

Suoliston abc, ravitsemus- ja elämäntapa hoito IBS (FODMAP), 2020, Turun avoin yliopisto

- Resilienssi taidot (muutoskyky), 2020, Turun avoin yliopisto
- Urheiluravitsemuksen seminaaripäivä -koulutus, 2020, Suomen urheiluravitsemuksen asiantuntijat Ry

- Urheiluravitsemuksen seminaaripäivä -koulutus, 2019, Suomen urheiluravitsemuksen asiantuntijat Ry​

 + stressiin, ylirasitustilaan, palautumiseen, suolistoon yms. liittyviä kursseja/ koulutuksia/ tieton hankintaa/ osaamisen täydentämistä.

   I T S E N Ä I N E N   O P I S K E L U

Lisäksi olen opiskellut lisää itsenäisesti nykyaikaista tutkittua tietoa mm. tutkimuksista, tietokirjallisuudesta, eri alojen asiantuntijoilta ja koulutuksista mm. tuki- ja liikuntaelimistön harjoittamisesta, palautumisesta, kehonkuuntelun taidosta, intuitiivisesta syömisestä ja liikkumisesta, kestävyysurheilusta, palautumisesta, psyykkisestä hyvinvoinnista (mm. muutoskyvystä, ratkaisukeskeisestä psykologiasta, positiivisesta psykologiasta), stressistä ja sen säätelystä, luontoyhteydestä, flow´sta, onnellisuudesta, mielen joustavuudesta, joogasta, pilateksesta, vaeltamisesta, kehonpainoharjoittelusta, painonnostosta, voimanostosta, maksimivoimantuotosta, painonhallinnasta, ärtynen suolen oireyhtymästä ja fodmap-ruokavalioista, mindfulnessista, aivojen hyvinoinnista... Ja sen sellaista :) 

Annika M.
- hyvinvointialan yrittäjä

>> UUPUNEIDEN PERSONAL TRAINER - PALAUTUMISEEN ERIKOISTUNUT LIIKUNTA-ALAN AMMATTILAINEN

>> LUONTOJOOGAOHJAAJA & LUONTOVALMENTAJA

>> URHEILURAVITSEMUKSEN ASIANTUNTIJA

>> ENTINEN SUORITTAJA, UUPUMISTEN KIERTEISTÄ SELVINNYT, NYKYINEN ELÄMÄSTÄ NAUTISKELIJA

Oma polkuni toi minut hyvinvointilalle lähes kymmenen vuotta sitten. Työskentelin kampaajana, ja halusin päästä vaikuttamaan pintaa syvemmälle - ihmisten sisälle, auttamaan ja vahvistamaan hyvinvointia. Olen päässyt irtautumaan uupumisen kierteestä. Se on yksi syy, miksi olen hankkinut erikoisosaamisen juuri uupuneiden valmentajana - sekä tietoa että osaajia on valitettavan vähän. Osaan auttaa sekä uupumisen jälkeen että ennaltaehkäisevästi - myös urheilijan ylirasitustiloissa.

Yksi vahvuuksistani on läsnäoleva kohtaamisen taito - olen aito ja lämmin ihminen, joka tekee suurella sydämmellä sitä mitä rakastaa ja missä on erottuvan hyvä - minulla on annettavaa ja säteilen valoa ja hyvää ympärilleni.

Se, että lopetin oikeastaan kaikenlaisen suorittavan tekemisen elämässäni, vaati monia vaikeitakin päätöksiä ja mielen uudelleen ohjelmointia. Ja se toi tilalle huumaavan elinvoiman, vapauden tunteet ja elämästä nauttimisen. Se toi minut lähemmäksi itseäni. Kuulen kehoni ja mieleni kuiskauksetkin.

Olen kehittänyt erikoisosaamistani palautumiseen ja kehoyhteyteen liittyen vuodesta 2014 ja ammattiosaamiseni alkaakin olla todella spesifi - osaan ja pystyn autamaan sekä uupuneita että ylirasitustilaisia urheilijoita.

To play, press and hold the enter key. To stop, release the enter key.

press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom
press to zoom

Ota yhteyttä

Minulle voit lähettää sähköpostia tai whatsapissa viestiä, jos haluat vaikkapa keskutella mahdollisuudesta päästä valmennukseen tai yhteistyöstä tai kysyä lisää jostain!
Tuu myös moikkaamaan instagramiin ja laita vaikka YV!

+358 40 547 3085
/ whatsapp viesti  :)

© 2022 Annika Myllykoski. Kaikki oikeudet pidätetään.

bottom of page